YUP

SATIIRIKKOJA KASVAA HARVASSA.

Savonlinnan taidelukiosta vuonna 1987 triomuotoisena konttaamaan opetellut, sanottavansa HC-punkkina oksentanut, nykyisin tyylikästä tyylittömyyttä harrastava YUP -kvintetti luetaan yhäkin outolintujen kastiin, vaikka yhtye viime vuosina onkin liikkunut kohti yleismaailmallisemman rockmusiikin pelikenttää.

Ensisanansa englanniksi jokeltanut, vihainen nuori ryhmä julkaisi 80 -luvun lopulla tukun vinyyleitä, joiden jälkimainingeissa orkesteri saavutti varhaisnuoren mitan varustamalla itsensä kosketinsoittajalla. Englannin rippeet pääsivät myös tippumaan ajan kuluessa ja 90 -luvun alusta saakka bändi onkin asiansa kotokielellämme esittänyt.

Ensimmäiset suurempaa julkisuutta saaneet YUP -julkaisut äänitettiin pienen savonlinnalaisen Elmerecords -levymerkin alaisuudessa. Tätä aikaa edustavat kokoelman 1990 - 1992 materiaali, joka koostuu muutamasta pikkuvinyylistä tuettuna "Huuda Harkiten" -LP:llä, sekä "Toppatakkeja ja Toledon terästä" -dekkaritarina vuodelta '93, kumpienkin saaden osansa suomalaisesta listahistoriasta. Kokoelman päättävällä singlellä yhtye oli kasvanut aikuisenkokoiseksi, kvintetiksi.

Vuonna 1994, nyt jo mieleltäänkin täysi-ikäinen YUP siirtyi ylikansalliselle Universal -konsernille esitellen samalla suurelle yleisölle nykykokoonpanonsa: Tätä nykyä meitä viihdyttävät Jussi Hyyrynen, Janne Mannonen, Jarkko Martikainen, Petri Tiainen sekä Valtteri Tynkkynen.

Isännänvaihdos on tuonut mukanaan "Homo Sapiens" ('94)-, "Yövieraat" ('96)-, "Outo Elämä" ('98)-, "Me viihdytämme teitä" ('99)- sekä "Normaalien maihinnousu" ('99) -hengentuotteet, joista viimeistä orkesterin alati kasvava kuulijakunta äänesti kukkaroillaan nostamalla albumin suoraan maamme listaykköseksi.

Satiirikkoja kasvaa harvassa. Jarkko Martikaisen irvokkaat ihmiskuvaukset yhdistettynä miehen omiin, sekä ennenkaikkea Valtteri Tynkkysen polveileviin sävellyksiin tekevät YUP:stä ehdottomasti erään suomalaisen rock -taivaan oudointa elämää elävän ryhmän.

http://www.yup.ms

Tervehdys hämmentyneiltä tavarantoimittajilta

Normaalien maihinnousu, jonka tuli olla ironinen otsikko, otettiin ilmeisen vakavasti entistä useammalla suunnalla, ja mukaan hakeutuneiden joukko kasvoi, hämmentäen meitä tavaratoimittajia. Mutta vieläkään ei maailma, saati edes piskuinen Suomi, kuitenkaan suurelti muuttunut - usko viertyneemmän materiaalin mahdollisuuksiin tosin hieman. Kaikki on siis hyvin, ainakin meidän leirissämme.

Kuluneen talvi- ja kevätkauden olemme valmistaneet uutta materiaalia, niin kokoelmalevyä kuin uutta pitkäsoittoakin varten. Ilosaarirockin rooli on siksikin, jälleen kerran, tärkeä, että kyseinen keikka taltioidaan kokoelmalevykäyttöä varten. Muistakaapa siis huudella hävyttömiä; ehkä muun metelin keskeltä kaikuu levylläkin se paljon kaivattu kansan ääni.

Kiitokset kaikille asiaamme vuosien varrella vaikuttaneille, olivat toimenne sitten hyvää tai pahaa. Hyvä on saanut hämilliseksi ja paskanjauhanta todistanut, että valittu tie oli oikea. Ilosaarirockväki on tukenut meitäkin toistuvasti tuolla ensinmainitulla tavalla ja riutunut työn ikeessä, vain hyvä mieli palkkanaan.

Hienoa, että se on ollut mitä ilmeisimmin vaivan arvoista. Jatkanette hyvää työtänne, otaksumme?

Mitä parhainta festivaalia YUP -kollektiivin puolesta,
Jarkko Martikainen


<<<