Alue, osa 11 Mitä sanoo poliisi?Rokkialueen järjestystä valvoo vapaaehtoisten järjestysmiesten lisäksi myös poliisi. Vanhempi konstaapeli Jukka Valling kertoi perjantai illan sujuneen mallikkaasti. Nyt lauantaina loppunmyydyllä festarillamme on poliisinkin kannalta ollut vilkkaampaa. - Tänään meidän tietoomme on tullut viisi pahoinpitelytapausta, jotka menevät jatkokäsittelyyn (tilanne la klo 21.10 mennessä). Myös varkauksia, pienempiä ja isompia, on kirjattu. Valling korostaa, että festarialueen sisäpuolella tilanne on ollut leppoisa. Poliisin kannalta ongelma-alue on läheinen uimaranta. Festivaalin ajan on käytössä ns. pikaoikeudenkäynti käytäntö, johon on menossa tähän mennessä pahoinpitely- ja huumausainetapauksia. Uutta festarialueella tänä vuonna on rajattu anniskelualue. Myös poliisi tarkkailee, kuinka tämä uusi systeemi toimii. Vallingin mukaan, ihmismäärä huomioon ottaen, festivaali on tähän asti sujunut rauhallisesti. - Ilosaarirockillahan on hyvä maine, toteaa Valling. Tietenkin rokki heijastuu myös kaupungille ja lähiympäristöön. Nyt tapahtuneita pikku rikkeitä selvitellään vielä viikkoja rokkien jälkeenkin. Poliisin miehitys alueella ja lähiympäristössä on yhteensä noin 20 henkilöä. Henkilöstö koostuu alueella sijaisevasta vaunupartiosta, kahdeksasta muusta partiosta sekä yhdestä lähistön vesialueilla liikkuvasta partiosta. Paikallinen poliisi on saanut apuvoimia läänin liikkuvasta poliisista. Vaunupartion asuntovaunussa voi autolla liikkeelle lähtevä, ajokuntoaan epäilevä käydä tarkistamassa ajokuntonsa puhalluskokeella. Tuula |