Ei mitään häpyä!

- Ehkä se kuvaa meidän omaa asennettakin. Lauseen voi kuitenkin tulkita monella tavalla. Nyt on menossa varmaan seitsemässadas sukupolvi, jotka tahtoo olla jotakin, sanoo yksi nuori tyyppi, Otto Tehosekoittimesta.

Tinkimätön asenne ei ole opiskeltava asia. Se on vähän niinkuin musikaalisuuskin, eli se on tai ei ole. Tehosekoittimella on kumpikin. Soitto kulkee rennosti, mutta jäntevästi. Yleisöä ei tarvinut kovinkaan matkaan kosiskella.
- En usko että yleisö feikkaa. Ei voi feikata. Tyttöjen ja poikien välisessä kanssakäymisessä voi feikata, mutta diggailussa ei niin helposti.
Feikkiin ei sorru myöskään Tehosekoitin.
- Rokkia on diggailtu aina, nimenomaan vielä vähän rootsimpi kama, vakuuttaa Arska Oton ohella.
Jokaisen rinta röyhistyy, kun heille tunnustaa ääneen kuulleensa soitannassa Dr Feelgood ja AC/DC -vaikutteita.
- Kumpaakin kunnioitetaan.

Suomalaisista orkestereista on tunnuttu äkkiseltään kuunneltavan vain suurelle yleisölle tuntemattomampia punkbändejä Rattuksesta Kohu-63:een. Viime kesänä Tehosekoitin veivasi suomicoverina Irwinin Viuhahdusta.
- Irwinin asenne iskee, Otto myöntää sumeilematta.
- Musiikki myös, Matti lisää.

Lauantainen keikka päätyi ikimenevään rocknostalgiapalaan, Hurriganesinkin ensilevyllään versioimaan Say Mamaan.
- Hurriganes ei ole Suomi-rockia. Ei voi olla, jos Remu laulaa.
Sen suorasukainen linjanveto tunnustetaan ehdottomaksi tienraivaajaksi. Kaikki vertaukset eivät välttämättä bändiä miellytä.
- Äsken verrattiin Lapinlahden Lintuihin. Toisaalta suomalainen miesvartalo on aina kaunis.

Tehosekoitin soitti ensimmäistä kertaansa Ilosaarirockissa kesällä -93.
- Väkisinkin siitä jää hyviä muistoja. Täksi illaksi jäädään bailaamaan.!
Sunnuntaina matka suuntautuu Aitooseen, Agentsin kanssa.

Antti Aho
kuva: Liisa