|
Keikat, osa 10
Kuha.Kolmoslavalla lauantaina klo 17.30-18.30
Saavuin hieman myöhässä Kuha.-orkesterin sound checkiin. Ehdin kuitenkin kuulemaan hienoja kosketinsoittimen ääniä sekä Juha Kuhaa laulamassa "Aijaijaijai-mum-mum-mum-mum". Kokemus oli hieno, joskaan yleisö ei ymmärtänyt taputtaa esitykselle. En minäkään tohtinut, kun ei kukaan muukaan. Sound checkin jälkeen lavalle kapusivat punaisiin U. K. K. -paitoihin pukeutuneet artistit. Yleisö kipitti paikalle ja rähinä alkoi. Esityksen aikana yleisöä heitettiin lavalta juomatölkillä ja -tuopilla. Yleisöä ei sattunut. Kuha. kunnostautui myös imitoimalla AC/DC:tä kappaleen "You shook me all night long" avulla. Siitäkin huolimatta Kuha. on maailman kovin rokkibändi. Kaksi rumpalia vaatii kaksi laulajaa ja kaksi laulajaa vaatii ainakin yhden basistin. Edetään tällä logiikalla tai jotain sinne päin, jooko? Kalevi Kameli ei ollut paikalla. Takku
|