Tä? Siis 30 vuoden vapaalippu

Teemu on 18-vuotias polvijärjeläinen, joka voitti Ilosaarirockin todella käsittämättämän hienon juhlakisa käsittämättömän hienon palkinnon. Hänellä on nyt siis vapaa pääsy kolmeenkymmeneen seuraavaan Ilosaarirockiin. Polvijärveläisen nuoren mielessä liikkui vielä lauantainakin, että kyseessä voikin olla vain hävytön pila.

Kuitenkin Teemulla on ihan kivat fiilikset voittamisesta. Teemun parhaiden kavareiden osalta tuli eniten sanomista, mutta muuten Polvijärvi ei juuri mennyt asiasta sekaisin. Teemu viettää tämän vuoden rokkia nurmikolla lojuen ja kuunnellen musiikkia, yöt nukutaan sammalen valloittamassa Toyotassa, jonne on raahattu kaksi hetekaa. Edes vesisade ei lannistanut tunnelmaa pojilta. Näillä näkymin Teemu aikoo joka vuosi tulla Rokkiin. Tosin ensi vuonna Teemu on armeijassa, joten Rokkiin pääsy saattaa olla hankalaa.

Voittajakin haluaa muistuttaa kaikkia että Jukka ei halua siivota paljon, joten olkaa ihmisiksi.

Any


<<<