kimmo

kimmo on tullut tutuksi hahmoksi kaikille näiden sivujen keskustelupalstaa seuranneille. Hän on ihan oikea ihminen, mutta kutsuttakoon jä määriteltäköön hänet tässäkin vain kimmoksi. Koskaan et voi siis tietää, kuka vastaan tulevista on kimmo tai hymyileekö hän salamyhkäisesti viereisessä pöydässä, kun meuhkaat mielibändeistäsi baarissa. Sen verran toki voimme paljastaa, että kimmo on pitkän linjan ilosaarelaisia, joka omalta merkittävältä osaltaan on ollut vaikuttamassa tämän kansanjuhlan kasvuun. kimmo vastasi Verkkotoimoituksen kysymyksiin ja niistä käykin aika tavalla ilmi hänen mielteistään ja mietteistään.

Miten eksyit Rokin keskustelusivuille alunperin ja miksi aloit vastaamaan?

  • Varmaan aivan alussa piti katsastaa mitä kaikkea sivuillamme on, ja luulen että siellä viestit-osiossa on ollut joku kommentti tai kysymys joka on saanut minut vastaamaan. Tämä siis jo viime vuotisilla sivuilla. Silloinkin tuli aika ahkerasti vastailtua. Mutta kai tässä on pohjimmiltaan luonteesta kysymys. Kai minä tykkään keskustelusta/väittelystä myös näin sähköisessä muodossa. Ja onhan tässä toki kyse myös palvelusta, korjataan ihmisten väittämiä ja vastaillaan kysymyksiin.

Onko tuo keskustelupalsta tärkeä ja kenelle se sitä on ja miksi?

  • Ehkä sen joku kokee itselleen tärkeäksi, mutta mielestäni se ei ole tärkeä sanan varsinaisessa merkityksessä. Siellähän mikään tieto ei ole puhdasta faktaa, vaan ne ovat enemmän tai vähemmän mielipiteitä. Tämä koskee myös minun kommentteja, olkoonkin niin että kuulun järjestävän tahon edustajiin. Sivuillahan tiedotetaan virallisesti asiat muutoin, myös kysymykset meille on oikeastaan suunnattava sähköpostin tai muun suoran kontaktin kautta. Vai olenko ymmärtänyt väärin?
    Keskustelupalstana se on kuitenkin "vetävä", käynhän siellä itsekin monta kertaa päivässä, enkä usko olevani ainoa. Luulen, että Ilosaarirockissa vuosittain käyvät ihmiset saavat festivaalin lähestyessä sopivaa kutinaa viestit-palstan kautta.

Mikä on suosiosi salaisuus tuolla palstalla?

  • Suosio on varmaan enemmänkin näkyvyyttä, vastaanhan aivan liiankin moneen viestiin. Muutamat tuttavat siellä sitten lähettelevät terveisensä milloin milläkin tavalla. Ja varmaan osasyy on myös se, että pyrin antamaan siellä todentuntuista tietoa, sitähän ei tuntematon lukija voi tietää miten totta kukin väittämäni on. Ihmiset sitten vaan suuntaavat kysymyksiä minulle kun ovat hoksanneet että niihin yleensä myös vastaan.

Miten ihmeessä festivaaleista tiedotettiin ja keskusteltiin ennen internettiä?

  • Varsinainen tiedottaminen tietysti tapahtui pääasiassa lehdistöä tiedottamalla ja toivomalla että ne sitten jatkaisivat sen lukijoilleen. Keskustelua ei varmaan muuten ollut, paitsi mitä baareissa keskusteltiin, sekä jonkin verran lehtien yleisönosastoissa. Tällä suht pienellä paikkakunnallahan tiedetään ketkä tätä yhdistystä hallinnoivat, meille on ollut sitten hyvä kovistella tuolla rokkikuppilassa. Se politikointi on muuten ehkä hieman vähentynyt, tai sitten se tapahtuu vasta kesällä ja nyt muisti unohtaa sen.

Mistä aiheista haluaisit palstalla keskusteltavan?

  • En varsinaisesti haluaisi ohjailla keskustelua ainakaan siihen suuntaan mistä siellä pitäisi keskustella, minusta on mukava että kävijämme, tietysti muutkin, voivat keskustella mistä vain. Toivoisin pikemminkin sitä, että lopetettaisiin kärkevä neuvominen alkoholin sisääntuonnin tai ohjelman oikean laatimisen suhteen. Luulen, että asiaton kommentointi mieluummin haittaa kuin on hyödyksi noissa jutuissa. Emmehän voi viranomaisille viedä asiakkaittemme terveisiä anniskelusta sikäli kun se on vaan **ttua ja **kelettä. Jyrkentävät vaan entisestään kantaansa rokkiväkeen. Lopuksi toivoisin viesteihin kirjoittavilta ihmisiltä hieman positiivista palautettakin väliin, en itselleni, vaan kaikille niille kaheleille, jotka jaksavat palkatta tehdä tämän mielettömän urakan. Siis tehdä festivaalin Rokkia rakastaville ihmisille, ja myös niille asiantuntijoille jotka marmattavat aivan kaikesta, huhuistakin. Sillä ne kannustavat sanat auttavat varmasti jaksamaan tässä urakassa jatkossakin. Tahtoisin myös kiittää kannustuksesta, jota itse olen saanut ja vielä tervehtiä erityisesti Siuran suharia sekä Hannaa ja Elliä.

<<<