Alanko katutähdeksi?


Joensuun Popmuusikot ja Grand Old Rockers yhteistyössä Joensuun kaupunkiyhdistyksen kanssa järjestää ensimmäinen POP-kadun Ilosaari- ja Ilovaarirockin aikaan. Se on kaikille avoin koko perheen tapahtuma ja suurin osa sen ohjelmistosta on suunnattu lapsille ja nuorille. Kadulla nähdään teatteria, katusoittoa, sirkusta. POP-kadulla järjestetään myös kaikille avoin katuesiintymiskilpailu.

Katu avautuu kävelykadulla Joensuun keskustassa torstaina klo 16.00 ja päättyy lauantaina klo 15.00 kilpailun voittajien julistamiseen. Ohjelmaa on myös torin lavalla.

Useiden suomalaisten kaupunkien keskustoihin on viime vuosina rakennettu kävelykatuja. Joensuukin sai kävelykadun useiden vuosien odottelun jälkeen. Kävelykadulle kuuluvat erilaiset esiintyjät; katusoittajat, teatteri eri muodoissa, jonglöörit. Meillä niin kävelykatu- kuin katuesiintyjäkulttuurikin on varsin nuorta mutta parempaan päin ollaan menossa. Lisää esiintyjiä kadulle saadaan tuomalla tätä kulttuuria esille ja lisäämällä sen arvostusta, yhtenä välineenä ovat tällaiset kilpailut ja tapahtumat.

”Alanko katutähdeksi?” tapahtuma on päätetty järjestää osana laajempaa Pop-katu-tapahtumaa Joensuussa. Parhaat katuesiintyjät palkitaan ”apuraha paskerilla”. Elikkä hatullinen hynää tulossa.

KILPAILUSARJAT:

1. Katusoitto, trubaduurit ja duot, palkinto 2 000 mk
2. Katusoitto, bändit, palkinto 3000 mk
3. Katuteatteri, palkinto 3 000 mk
4. Muut esiintyjät esim. jonglöörit, sirkus, palkinto 2 000 mk
Kolme parasta palkitaan joka sarjassa. Tuomaristo päättää sarjakohtaisesti palkkion ja tavarapalkkion jaosta.

ARVOSTELU:

Voittajien valinta tapahtuu tuomariäänestyksen sekä yleisöäänestyksen tuloksena. Yleisö saa äänestää jokaisen sarjan oman voittajasuosikkinsa. Tuomaristo suorittaa oman arvostelunsa pisteyttämällä esiintyjät paremmuusjärjestykseen. Tulokset yhdistetään ja näin saadaan kilpailun tulos. Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortteja.

AIKATAULU

Kilpailijat esiintyvät kävelykadulla ennalta sovituissa pisteissä perjantaina 13.7 klo 12-16.00 ja lauantaina 14.7 klo 10-13.00. Yleisöäänestys päättyy klo 13.00 ja tuomaristo julistaa kilpailun tuloksen torilavalla lauantaina klo 14.00. Aikataulumuutokset mahdollisia.

ILMOITTAUTUMINEN

30.6.2001 mennessä
puh. 013-801336 (iltaisin) 0500-318361 (07-16.00)
tai osoitteella
Asko Reittu / Katutähtikilpailu
Kanavatie 6 A 1
80140 Joensuu

Oheiset tiedot tarvitaan ilmoittautumisen yhteydessä:

  • Esiintyjä (ryhmä, nimi)
  • Sarja
  • Yhteyshenkilö
  • Osoite
  • Puh
  • Email
  • Esiintyvien henkilöiden lukumäärä
  • Sähköntarve
  • Äänentoisto
  • Tarvittavan esiintymistilan suuruus

<<<