Alkoholiin liittyvistä määräyksistä Ilosaarirockissa 2002Vuoden 2002 Ilosaarirock tulee noudattamaan pääsääntöisesti viimevuotista linjaa. Tarkemmat alkoholipoliittiset kuviot ja käytännön järjestelyt kerrotaan yksityiskohtaisemmin lähempänä Rokkia. Muutoksena viime vuoden käytäntöihin (myös) alkoholipoliittisesti on Linnunlahden uimarannan liittäminen osaksi festivaalialuetta. Linnunlahden uimarannan sisällyttäminen festivaalialueeksi on yhteisten neuvottelujen tulos viranomaisten, paikallisen poliisin sekä kaupungin kanssa. Vuoden 2002 Ilosaarirockissa noudatetaan paikallisten viranomaisten ja poliisin antamia määräyksiä. Korostettakoon, että paikallisella poliisilla on liikkumavaraa harkintansa mukaan soveltaa määräyksiä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Kaikenlaisten lasisten pullojen tuominen festivaalialueelle on edelleen kielletty. Alueelle tultaessa voidaan pistokokeenomaisesti tai ilmeisen syyn vuoksi tarkastaa ja takavarikoida mahdolliset kielletyt esineet, kuten lasipullot, aineet, ym. Viranomaiset ja järjestyksen valvojat voivat tarkastaa ja takavarikoida esineet ja aineet myös festivaalialueen sisällä. Tänä kesänä viinanarikat tulevat toimimaan totuttuun tapaan festivaalin pääportilla sekä raviradan varikon portilla ja niiden kapasiteettia pyritään lisäämään. Viinanarikat ovat maksuttomia! |