Ilosaarirockin liikennejärjestelyistä

YLEISTÄ
Tänä vuonna Ilosaarirockin alueellisista muutoksista ovat Linnunlahdentien katkaisu, Linnunlahden uimarannan liittyminen festivaalialueeseen, festivaalialueen taka-alueen sulkeminen ja pyöräliikenteen ohjaaminen. Kaikki liikennemuutokset tullaan merkitsemään kyltein, joten seuraa silmä kovana virallisia ohjeistuksia festivaalille saapuessasi.

Vuoden 2002 Ilosaarirockin liikennejärjestelyt poikkeavat hieman edellisestä vuodesta. Syynä liikennejärjestelyjen muutoksiin ovat yhteiset neuvottelut kaupungin sekä eri viranomaisten kanssa, joissa päädyttiin kehittämään Ilosaarirockin liikennejärjestelyjä ja helpottamaan lähiasutusalueiden liikennepainetta. Liikennejärjestelyjen muutosten takana ei ole festarikansan kiusaaminen, vaan ihan järkiperäiset syyt.

LINNUNLAHDENTIEN KATKAISU
Tänä vuonna Linnunlahdentie tullaan katkaisemaan moottoriajoneuvoliikenteeltä Länsikadun ja Linnunlahdentien risteyksestä Joensuun Palloilukeitaalle saakka. Tämä katkaisu mahdollistaa miellyttävämmän kävelyratkaisun festivaalialueelle ja ravileirintään, sillä aikaisempina vuosina kävelytiet ovat täyttyneet Rokkikansasta, jolloin kulkeminen festivaalialueelle aivan festarialueen lähituntumassa on ollut vaivalloista. Tänä vuonna kansa vaeltakoon maantiellä ja muodostakoon kävelykadun!

Linnunlahdentie tullaan katkaisemaan Rokkiviikonlopun lauantai aamusta, kello 10.00 aina sunnuntain kello 22.00 saakka, jonka välisenä aikana ei moottoriajoneuvoliikennettä tulla sallimaan katkaistulla tiepätkällä. Mikäli saavutte Ilosaarirockiin omalla moottoriajoneuvolla suosittelemme teitä saapumaan paikalle perjantaina tai lauantai aamuna ennen Linnunlahdentien katkaisua! Ilosaarirockin festivaalialueelle saapuminen tien katkaisun aikana tapahtuu Linnunlahdentietä pitkin, Kuopion ja siirtolapuutarhojen suunnasta. Tätä edellä mainittua reittiä pitkin auto on jätettävä raviradan maksullisiin hiekkaparkkeihin.

Mikäli aiheetonta moottoriajoneuvoliikennettä ilmenee Kuopion ja siirtolapuutarhojen suunnasta Linnunlahdentien katkaisun aikana, tullaan ajoneuvot käännyttämään takaisin Joensuun Palloilukeitaan kohdalla. Suosittelemme festivaalin lähialueilla liikkumista kävellen tai polkupyörällä.

Kulkemista Linnunlahdentieltä Venesatamaan valvotaan ja tie on vartioitu sekä puomitettu. Venesatamaan pääsevät vain huoltoajossa olevat ajoneuvot ja venepaikan haltijat.

Länsikatu tullaan muuttamaan yksisuuntaiseksi Linnunlahdentieltä Eteläkadulle saakka, jotta lähiasutusalueet eivät häiriintyisi. Lisäksi tätä kautta liikkuu huoltoliikennettä.

TAKSIT JA BUSSIT
Taksien koti eli asema Ilosaarirockin aikana on Joensuun Tiedepuiston vieressä, Länsikadun varressa. Myös rokkibussit pysähtyvät Tiedepuiston edessä.


<<<