Rokille Prix Elvis -palkintoIlosaarirock ja tapahtuman järjestäjä Joensuun Popmuusikot ry on saanut tämänvuotisen Prix Elvis -palkinnon. Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry myöntää palkinnon vuosittain henkilölle tai yhteisölle, jolla on ollut merkittävät ansiot suomalaisen kevyen musiikin edistämisessä. Tällainen huomionosoituksen otamme luonnollisesti vastaan kiitollisin mielin. Palkinnon perusteluissa kehuvat Ilosaarirockia yhdeksi piristävimmistä ja ennakkoluulottomimmista rocktapahtumista, jonka monipuolinen, vahvasti kotimainen ohjelmisto on tuonut esiin monia nousevia tekijöitä ja esittäjiä. Jatkavat vielä, että tapahtuma on esimerkillisesti tukenut tuotoillaan paikallista musiikkielämää. Tästä kaikesta olemme tietysti samaa mieltä ja aiomme tottakai jatkaa valitulla tiellä. Mukavaa meistä tässä on myös se, että palkinto annetaan tällä kertaa tänne niin sanottuun muuhun Suomeen. Aikaisemmin Prix Elvis -palkinnon ovat saaneet Ilpo Hakasalo, Pekka Gronow, Juhani Merimaa, UMO, Olli Metsänen ja Rautatiensoittajat Hyvinkää ry, Maarit Niiniluoto, Atte Blom, Jussi Raittinen ja Jukka Haavisto. |