Kymmenes kerta meteliä

Töminä on kymmenen

Töminä on marginaalimusiikin erikoisklubi joka on nyt kymmenettä kertaa tarjoamassa kotimaisen äänekkään musiikin parhaimmistoa niin ala- kuin anniskeluikäiselle yleisölleen.

Ilosaarirock lienee saanut nimensä alkuperäisen sijaintinsa mukaan, vietettiinhän festivaalin pari ensimmäistä vuosikymmentä Joensuun keskustan kupeessa lekottelevassa Ilosaaressa. Useana vuonna 80-luvulla festivaalin päräytti käyntiin perjantainen HC/punk-pitoinen ilmaiskonsertti, viikonloppu vietettiin sitten monipuolisemman ohjelman parissa varsinaisen Ilosaarirock-festivaalin merkeissä. Tuosta perjantai-illan tapahtumasta innokkeen sai myöhemmin nykyinen marginaalimusiikkiin painottuva perjantai-illan klubi. Musiikillisen tarjonnan pohjana siis on ollut punk tai siihen jotenkin nojallaan oleva räimintä. Pelkkään punkkiin ei kuitenkaan koskaan ole ollut tyytyminen, sillä klubia on värittänyt milloin ska, kraut-rock, melujazz, tai vaikkapa Aavikon tai Cleaning Womenin kaltaiset lokerointiin taipumattomat persoonallisuudet. Nykyisen Töminä-nimensä se sai toisena vuonnaan, ensimmäinen kulki nimellä Indie-ilta.

Ensimmäinen, eli vuoden 1993 klubi järjestettiin raviradan katsomorakennuksen alahallissa. Tilaisuus myytiin loppuun illan vanhetessa, ja pihalle jäi vielä runsaasti sisään haluavia. Tilaisuuden suosio oli ylittänyt järjestäjän hartaimmatkin odotukset. Jatkoa toivottiin, sitä päätettiin myös järjestää, oli siis aika alkaa saman tien etsimään mittavampia puitteita tapahtumalle.

Töminäteltaksi ristitty vuoden 1994 klubi järjestettiin itse festivaalin silloisessa 2-lavan teltassa, sama teltta kätkee suojiinsa nykyisen 3-lavan. Teltta täyttyi maksaneista, mutta ulkopuolelle jääneet ihmiset tuntuivat leviävän pitkin festivaalialuetta. Teltan takaosaan järjestetty artistien ruokailu/oleskelutila puolestaan täyttyi maasta nousevasta pölystä. Hellelämpötilaan noussut ja liian työlääksi järjestelyiltään osoittautunut teltta vaihtui seuraavaksi vuodeksi taas raviradan katsomon halliin. Se myytiin jälleen loppuun ja piha jäi pullolleen punkin nälkäistä yleisöä.

Paikka-asiaan helpotuksen toi Ilosaarirokin 25-vuotisjuhlan aluelaajennus. Tuolloin päätettiin juhlavuoden kunniaksi festivaaliin liittää ylimääräinen teltta/lava ja sen sijainniksi valikoitui raviradan varikkoalue. Alueen huoltorakennukset loivat ylelliset puitteet bändien catering-järjestelyille, tähän saakka Töminä-artistit olivat joutuneet haukkaamaan tarjotut leipäpalansa (välillä hiekkaiset) milloin missäkin. Teltan koko puolestaan mahdollisti sen, että kaikki halukkaat mahtuivat nautiskelemaan musiikista sekä alueen anniskelutarjonnasta. Tuntui mukavalta.

Tämä juhlavuoden aluelaajennus jäi pysyväksi, näin ollen Töminä sai erittäin hyvän areenan jatkaa toimintaansa. Sittemmin teltta on vaihtunut vielä hieman isompaan, alue laajeni entisestään viime vuonna ja lavan koko ja tekniikka vastaaviin alakulttuurin tapahtumiin nähden on erittäin mittava.

Vaikka Töminä on marginaalikulttuuria esittelevä klubi, ei se tarkoita että kaikki esiintyjänsä olisivat tyytyneet hautautumaan pienen marginaalinsa tietoisuuteen. Tämä klubi on varmasti ollut omalta osaltaan julkituomassa artistejaan laajemmallekin yleisölle. Töminässä esiintyneistä yhtyeistä festivaalin isommille lavoille on kiivennyt jo useita Kukapa ei tuntisi tämän hetken valtakunnan ykkösnimistä Tehosekoitinta, Apulantaa, Timo Rautiaisen Trio Niskalaukausta, Maj Karman Kauniita Kuvia tai Kotiteollisuutta. Nämä kaikki ovat esiintyneet Töminässä vuosien saatossa. Vuonna 1993 soittaneista ryhmistä voimissaan on vielä useita, joten mistään ohimenevästä ilmiöstä ei myöskään ole kysymys.


<<<

Kaikki Töminässä esiintyneet bändit

Töminäohjelma vuodesta 1993

1993 (yli 500 maksanutta, loppuunmyyty)
Terveyskeskus
Äänensärkijä
Tehosekoitin
Smell Hell
Vox Flatus
Circle
HC Andersen
Isebel´s Pain
Hybrid Children

1994 (884 maksanutta, loppuunmyyty)
KaMu RY
Valse Triste
Karkkiautomaatti
Töpseli
Apulanta
Dolphins
Deep Turtle
Radiopuhelimet
J.M.K.E.

1995 (yli 500 maksanutta, loppuunmyyty)
Yesbwana
Chop Suey
Rytke
Xysma
Lehtivihreät
Mjölk
Isebel´s Pain
Punk Lurex Ok
Circle

1996 (802 maksanutta)
Banja Luka
Annukka
Time Flies
Clamour
Lyijykomppania
Juggling Jugulars
Mana Mana
Sweetheart
Brüssel Kaupallinen

1997 (1073 maksanutta)
Olotila
Fridge (Atom Heartin peruttua)
Submerged
Enter
Wasted
Valse Triste
Radiopuhelimet
Larry & The Lefthanded

1998 (990 Maksanutta)
Aavikko
Aurinkokerho
Duplo!
Endstand
Kotiteollisuus
Nollaseiska
Thee Ultra Bimboos
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Vamoose

1999 (1132 maksanutta)
Terveet Kädet
Maj Karman Kauniit Kuvat
Morning After
Hemminki P.
Bonkers
Deepspace Sexchange
Oscar H.O.T. Quartet
Varjo
Cucumber Farmer

2000 (805 maksanutta)
Blaster Master
Kumikameli
Wasted
Voimaryhmä
Manifesto Jukebox
Minerva
Mordicus
Finnjävel

2001 (1311 maksanutta)
Holiday Bullets
Sur-Rur
Kroko
Pax Americana
Sunride
Endstand
Cleaning Women
Mana Mana

2002
Kotiteollisuus
Wasted
No Shame
The Micragirls
Monica´s Lips
Sweatmaster
The St. Petersburg Ska-Jazz Review
Radiopuhelimet