Lehdistötiedote 26.3.2002
Tiedotusvapaa heti

Ensi kesän Ilosaarirockin ohjelman varmistuneet

Kesän 2002 Ilosaarirockin ensimmäiset varmistuneet esiintyjät edustavat taattua ja tuttua linjaa, jossa lavoille nousee perinteisen kirjava joukko oman musiikkityylinsä taitajia. Joukossa on niin asemansa vakiinnuttaneita konkareita kuin niitäkin jotka ovat tässä luokassa vasta muutaman vuoden kuluttua. Ulkomaalaisten esiintyjien kohdalla vuosi 2002 on tarjonnut haastetta festivaalijärjestäjille:
– Tänä vuonna bändien hankkiminen, varsinkin Pohjoismaisille festivaaleille, on hankalaa, koska yhtyeet keikkailevat pääosin vasta elokuussa. Joka tapauksessa nyt varmistuneiden esiintyjien lisäksi käydään edelleen lukuisia neuvotteluja useiden tahojen kanssa, kertoo Niksu Väistö Joensuun Popmuusikoista.

Lisää varmistuneita esiintyjiä julkaistaan näillä näkymin noin kuukauden kuluttua.

Ensi kesän festivaalin alueessa ja myös ohjelmarakenteessa uutena asiana on viereisen Linnunlahden uimarannan liittäminen osaksi festivaalialueesetta. Ratkaisussa kysymys on paitsi turvallisuustekijöistä, myös rannan antamasta mahdollisuudesta rakentaa sinne omanlaistaan ohjelmaa. Tätä ranta- ja Rokkimeiningin pohjalle rakennettavaa kokonaisuutta suunnitellaan parhaillaan.

Ilosaarirockin liput tulevat myyntiin toukokuun alkupuolella, tarkemmasta päivämäärästä ilmoitetaan myöhemmin. Kahden päivän lipun hinta on tänä vuonna ennakossa 40 euroa. Ilosaarirock on neljänä aikaisempana vuotena myyty loppuun jo ennakossa. Lipun hinnan korotus johtuu paitsi yleisestä hintatason noususta, myös alueen ja palvelujen jatkuvasta kehittämisestä. Ilosaarirockin lipun hyvin edullinen hinta perustuu edelleen valtavallle määrälle talkootyötä sekä tietysti sille, että järjestäjänä toimiva Joensuun Popmuusikot ry on voittoa tavoittelematon yhdistys.

Lisätietoja
Joensuun Popmuusikot
013 125 030
www.ilosaarirock.fi


<<<