LIIKENNEJÄRJESTELYT ILOSAARIROCKIN AIKAANIlosaarirock aiheuttaa muutoksia Laulurinteen lähialueiden liikennejärjestelyissä. Järjestelyiden tarkoituksena on helpottaa ja turvata yleisön liikkumista ja pyrkiä rauhoittamaan läheisiä asutusalueita, sekä luonnollisesti taata kaikin puolin toimiva ja sujuva festivaaliviikonloppu yleisölle, kaupunkilaisille ja tapahtuman järjestäjälle. Väkeä on liikkeellä paljon, ja suosittelemme saapumaan alueelle kävellen tai pyöräillen. Aiheeton autoilu alueella on kiellettyä ja sitä valvoo järjestyksenvalvojien lisäksi paikallinen poliisi. Linnunlahdentie kävelykaduksi perjantaista alkaen Linnunlahdentie katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä perjantai-iltana klo 18.00. Tie katkaistaan Länsikadun risteyksen ja Palloilukeitaan väliseltä osuudelta festivaaliviikonlopun ajaksi sunnuntaihin klo 24.00 saakka. Heinäpurontien suunnasta saapuvat autot käännytetään Palloilukeitaan kohdalla takaisin tulosuuntaansa. Jos saavut Ilosaarirockiin omalla autolla, suosittelemme saapumaan ennen tien sulkemista. Mikäli kuitenkin saavut perjantaina vasta klo 18.00 jälkeen ja aikomuksenasi on jättää autosi raviradan hiekkaparkkialueille, aja Heinäpurontien kautta (Kuopiontien/Yliopistokadun suunnasta) Linnunlahdentielle. Ks. kartta. Kulku Linnunlahdentieltä venesatamaan on sallittu vain venepaikan haltijoille ja festivaalin huoltoajoneuvoille. Linnunlahdentien sulkeminen moottoriajoneuvoilta vaikuttaa myös kevyen liikenteen kulkuun. Palloilukeitaan kohdalla autot käännytetään takaisin kevyen liikenteen väylää pitkin, jolloin pyörä- ja kävelyliikenne siirtyy raviradan puoleiselle kevyen liikenteen väylälle. Katso kartasta muutokset ja kulkuohjeet. Länsikatu suljetaan kokonaan liikenteeltä, myös muita tilapäisiä järjestelyitä Länsikatu suljetaan Ilosaarirockin ajaksi sekä moottoriajoneuvoilta että kevyeltä liikenteeltä perjantaina klo 18.00 Papinkadun ja Eteläkadun väliseltä osuudelta. Tie pysyy suljettuna aina maanantaihin klo 06.00 saakka. Kulku Hasaniemeen tapahtuu Sepänkadun kautta. Kuopiontien suunnasta saapuvia ja Hasaniemeen aikovia suositellaan kääntymään Länsikadulta Kalastajankadulle, sieltä Sepänkadulle, jatkamaan matkaa Eteläkadulle ja tästä edelleen Hasaniementielle. Sepänkadulle tulee festivaalin ajaksi pysäköintikielto Kalastajankadun ja Eteläkadun väliselle osuudelle. Merimiehenkatu muuttuu festivaalin ajaksi normaalista vuoropysäköinnistä yksipuoleiseen pysäköintiin välillä Kalastajankatu - Eteläkatu. Jotta liikenne festivaalin lähialueilla toimisi ilman suuria ruuhkia, NOUDATA PYSÄKÖINTIKIELTOJA! Pysäköintiä valvoo järjestyksenvalvojien lisäksi poliisi.
| |||