Kuvagalleria
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Sami Parkkisen kuvia
arkistot
01 Heina - 31 Heina 2003
Vuoden 2003 Rok on nyt ohi. Täällä festarielämää-palstalla voi kuitenkin fiilistellä loputtomasti ensikesän rockrientoja odotellessa. Tuolta oikealta, harmaasta palkista löytyy linkki Arkistot, 01 Heina - 31 Heina 2003.
Siis tuolta noin --->
Linkin takana ovat kaikki Rokin 2003 aikana verkkoon kirjoitetut toistasataa juttua. Parikymmentä kirjoittajaa ja kuvaajaa ramppasi festareiden ajan rinnettä edestakaisin, jotta festariväki voisi muistella rockviikonloppua vielä pitkään jälkeenpäin. Jutut sisältävät kuvitettuja keikka-arvioita, yleisötunnelmia, sekä vinkeitä että asiallisia haastatteluja.
Nauti Rokista lukemalla! Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Tummat Porttugalin hevi-ihmeet tulivat ja pistivät Ilosaarirockin kansan heiluttamaan nyrkkiä sinistä taivasta kohti vielä kerran. Koko viikonloppu on jo heilutettu, mutta ei yksi kerta lisää pahaa tee! (lue lisää)
Joensuulaislähtöinen Wasted päätti Ilosaarirockin 2003 kolmoslavan ohjelmiston raivoisan energisellä setillään. (lue lisää)
Tytöt ja pojat, nyt seuraa oppitunti siitä kuinka popbändi käsittelee festarikeikan dynamiikkaa.
Sillä ollaanpa nyt rehellisiä: Zen Café oli sunnuntain pääesiintyjä, sanoivat lentokoneiden aikataulut mitä tahansa. Ja kun yleisö saadaan mukaan taputtamaan jo ensimmäisen biisin aikana, on jotain tehty oikein. (lue lisää)
Somewhere around four in the afternoon, Raised Fist from Sweden climbed onstage, and gave no mercy to the audience with their brutal and heavy hardcore. (lue lisää)
Odotukseni olivat korkealla Kapitano Iänen lauantain keikan suhteen, sillä en ollut pitkään aikaan nähnyt Sielunkapteeni-orkesterin typistettyä versiota, eli reggaehen ja hip hoppiin keskittyvää Kapteeni Ä-ni -poppoota. Oli mukava nähdä miksaaja Ässämix, dj Antti Nopsajalka ja tietenkin vokalisti Jukka-Poika. (lue lisää)
Ellei tämä kyseinen venäläinen yhtye ollut aiemmin tuttu, saattoi ohjelmalehtisen epämääräiset maininnat hardcorejazzin ja powerpopin välimuodosta tuntua pelottavalta. Jälleen kerran rohkeimmat voittivat; Tequilajazz esiintyi ihmisystävällisesti, tarjoten juhlakansalle omaa kimuranttia rokkiaan. (lue lisää)
This band was described as a somekind of a fusion between hardcorejazz and powerpop, which may sound a bit frightening to some. However, the band was very human-friendly and offered the festival people a set of their own strange rock. (lue lisää)
Useampi vuosi Joensuussa takana, mutta tulipa menetettyä poikuus. Se on toinen juttu se, mutta minäpä puhunkin nyt putkasta. Sattuipas hauskasti niin, että joku sattui juomaan vauhtimynkyrää sen verran että iski iso väsy pieneen päähän ja lepoasento istualtaan on mitä luontevin juuri samaisella sekunnilla. (lue lisää)
Klubivastaava Aila Kervinen kertoo iltojen menneen todella hyvin. Sulo- ja Metellliklubeilla on tunnelma ollut katossa, ilmankos kun bändit ovat olleet hyviä ja kummatkin illat loppuunmyytyjä. (lue lisää)
Sonic Youthin basisti, Kim Gordon säteilee vuodesta toiseen. (lue lisää)
Aarg! Kuuma! Aivot sulaa ja nuppi tärisee, muutama tunti takaperin oli varmaan kesän kuumimpia hetkiä. Varsinkin alhaalla leirintäalueella oleskelu tuntui allekirjoittaneesta lähes mahdottomalta. (lue lisää)