Varustaudu Rokkiin oikein
Jos kaikki menisi aina täydellisesti, niin lippu, ylläolevat vaatteet ja vähän rahaa riittäisivät Rokkiviikonlopun varustukseksi. Mutta maailma ei Laulurinteelläkään ole ihan täydellinen ja siksi on hyvä varautua eri tavoin.
Yksi tärkeimpiä mukaan otettavista varusteista on jonkinlainen sadevarustus. Toisen äärivaihtoehdon varalta kannattaa myös varata jokin päähine, jolla suojata sitä kuitenkin aika arkaa päänuppia paahteelta. Jos on lämmin tai kuuma keli, niin juokaa VETTÄ paljon. Jos nestehukka nimittäin yllättää, se tekee huonon olon ja kun olo on huono, ei maistu Rokki.
Monikäyttöinen iso musta jätesäkki on myös oiva repun täyte. Siitä saa suojan sateella, istuinalustan sekä se toimii myös roskapussina. Pienellä kädentaituruudella jätesäkistä saa väsättyä myös esim. shortsit. Myös pienemmillä muovipusseilla on käyttöä, ainakin silloin, kun muistaa Jukkaa. Muovi- ja kumiosastoa kannattaa vielä täydentää kondomeilla, jos on jossain vaiheessa tunnistanut itsessään seksuaalisia tunteita. Korviin tungettaviksi kannattaa varata korvatulpat.
Oman mukavuuden kannalta oma vessapaperirulla on hyvä olla mukana. Nurmikolla makoilua mukavoittaa viltti tai makuualusta. Pikkutaskulla varustettu reppu on käytännöllinen, sillä lippu, lompakko, kännykkä sekä tupakat on helposti esiin kaivettavissa. Tupakoivien on syytä varustautua reilulla varastolla, muuten aamun pikkutunnit voivat käydä sietämättömiksi. Myös satunnaispolttelijoiden olisi syytä muistaa, että ei ole kovin korrektia sauhutella kovin pitkään toisten kustannuskella.
Yön tunnit voivat olla myös kovin viluisia, sillä pimeyden saavuttua laskee kuumankin päivän lämpötila sen verran, että suomalaista kesäyötä ei yleensä ranta-asussa pysty viihtyisästi viettämään. Housua ja paitaa mukaan sillä tavalla, että ei vilu yllätä ja vie festivaalifiiliksiä mennessään.
Huolehdi jaloistasi
Kengät ovat olennainen osa festivaalin viettäjän hyvinvointia. Alueella tulee aivan itsestään käveltyä kilometrikaupalla. Silloin kannattaa jaloissa olla hyvät, mukavaksi tietämänsä ja hyvin sisäänajetut kengät. Uusista tai muuten vaan sopimattomista kengistä kun voi hyvinkin saada rakkoja.
Syö ja juo
Juotavan ja syötävän valinta on tietysti kovin henkilökohtainen asia, mutta pari asiaa kannattaa ottaa huomioon, kun varailee omia eväitään. Kun ruoka poistuu säilytystilojen kylmästä, alkaa siinä tapahtua nopeammin kaikenlaista. Ja mitä lämpimämpää, sitä nopeammin sitä kaikkea käy. Evääksi siis säilyvää ruokaa.
Jos on lämmin tai peräti kuuma, niin juoda pitää paljon. Alueella on saatavana juomavettä, jota on fiksua litkiä riittävästi. Vaikka myös muita virvokkeita tulisi nautittua, niin silti myös veden juominen on ihan hyödyllinen tapa. Nestehukka vetää voimattomaksi ja sitten ei ole kivaa.
Rokkirepun suositeltavaa sisältöä
- Sadevarusteet tai jätesäkki repun pohjalle
- Lämmin pusero
- Päähine
- Vähän rahaa
- Pyyhe/uikkarit
- Hammasharja
- Ruokaa (hyvin säilyvää)
- Vessapaperia
- Aurinkovoidetta
- Laastaria pienien haavereiden varalle
- Ehkäisyvälineet, kuten kortsut ja korvatulpat
- Särkylääkettä
- Paperille tärkeitä puhelinnumeroita, kännykkä kun voi hävitä
- Kynä ja paperia nimikirjoitusten tai tärkeiden puhelinnumeroiden varalta
|