Etusivu      Bändit      Media      Info      Viestit      Kohti rokkia      Linkit      Festarielämää                                In English


 

 

RAJA URALILLE, SAATANA!
ILOSAARIROCKIN ENNAKKOKLUBI PIETARISSA

VALMISTAUDUMME HYÖKKÄYKSEEN

Oli torstai 18.3.2004 ja ilmassa leijuivat kaikki katastrofin ainekset. Ensinnäkin bassotaiteilija Hongisto oli luvannut saapua alkuillasta Lappeenrantaan treenejä varten. Tämä tarkoitti Hynysen ja Sinkkosen osalta kevyen suojakännin hankkimista, olihan edellisestä tapaamisesta jo useampi päivä, ehkä jopa pari viikkoa. Ujostuttaahan se aikuisia miehiä noin pitkä erossa oleminen, varsinkin nyt kun tarkoituksena oli treenata uusia biisejä. Se vaatii aina kevyen rentoutumisen. Toisekseen olimme kuulleet, että Helsingin ja Tampereen suunnasta oli tulossa joukkoihimme täydennystä muutaman toimittajan ja valokuvaajan muodossa. Ja niitähän vitun spedejä ei selvänä kestä. Etulinjan tositoimissa huoltojoukot ovat yleensä vain tiellä. Mutta eipä tässä vielä kaikki. Viikatteen ryhmänjohtaja Kalle aloitti myös illan aikana oman sinnikkään puhelinterrorinsa ilmoittaen Hynyselle, että hän on kaupungissa. Kävimme maratonmittoihin venyneen, ehkä joidenkin mielestä jopa filosofisen keskustelun.
- Oon kylillä, Bar 55:ssä. Miten ois parit saunakaljat?
- Kiinni vetäs.

Kotiteollisuus Pietarissa. Joskus he pukeutuvat heimonsa ikivanhoihin asusteisiin ja kulkevat kaupungilla kuin kuka tahansa meistä

Tapasimme muutaman minuutin kuluttua. Seurueeseen liittyi takavasemmalta myös Mokoman edustaja Kuisma Aallon muodossa (olikohan Hyrkäskin paikalla, ei voi muistaa?). Kun tähän lisätään vielä se fakta, että Kotiteollisuus oli tätä ennen käynyt palaverissa joensuulaisen dokumenttiryhmän pakeilla, ja jotain oltiin illan aikana jo kuvattukin, alkoi ilmassa todellakin leijua rikin katku. Kotiteollisuuden poikien Pietarin reissu oli nimittäin päätetty dokumentoida oikein filmille. Sehän tarkoittaa sitä, että meidän täytyy esittää niitä vitun idiootteja, joita meidän odotetaan olevan heti alusta saakka. Eli täysi känni päälle ja paska housuun. Ja vähän hitaasti.

Sovimme kuitenkin, että menemme ajoissa nukkumaan, sillä seuraavan aamun hyökkäys itäiselle rajallemme tapahtuisi aikaisin. Kokoontuminen ja marssikäskyn anto muun porukan kanssa olisi kello 07.30 Lappeenrannan rautatieasemalla. Tämän jälkeen Karjalan tykistö avaisi tulen ja jalkaväki kulkisi bussilla rajan yli niin että heilahtaa. Annoimme asiasta suullisen lupauksen ja nukkumaan mentiinkin jo heti viiden jälkeen aamulla.

...ja heidän patsasmaiset sivuprofiilinsa kylpivät Pietarin auringossa.

ALKOHOLIA, EI NIIN YLLÄTTÄVIÄ LEVYLÖYTÖJÄ JA KIVEKSET KONDOMIIN

Aamulla Hynysen suussa maistui omituiselle. Kevyen analyyttisen hetken jälkeen maku paljastui sikarin ja alkoholin risteytykselle. Ei muuta kuin sumppi pihisemään ja olohuoneen lattialta löytynyt toimittajanrenttu ja eräs kalju rumpalismies hereille kevyin kylkipotkuin.

Emme myöhästyneet kuin hieman. Lappeenrannan asemalla miehiä odotti iloinen bussilastillinen porukkaa. Hynynen valitsi takapenkin nurkkapaikan, jossa hän tunsi olevansa sopivasti turvassa kaikelta. Jopa siltä jalokahvipullolta, joka Viikatteen poikien toimesta kiersi pontevasti ns. sikaosastolla eli bussin perällä. Nuoret jaksavat vielä, mutta Hynysen kaltainen vanhus ei uskalla varsinkaan keikkapäivän aamuna tarttua väkeviin. Tuloksena olisi vain se, että mies tilaisi taksin, jättäisi seurueen ja suuntaisi naisiin. Onhan miehellä elämässään vain yksi vankka periaate: Sisään vaan vaikkei seisokaan. Jos ei muualle niin edes siihen taksiin. Kohtasimme vihollisen etulinjan heti Nuijamaan jälkeen, sieltä missä tiedustelijat olivat kertoneet sen olevankin. Polkaisimme rajan yli yllättävän kevyesti, ilman miestappioita.

Viipurin puolella teimme ensimmäisen kauppareissun. Keskiolutta ja jugurttia oli Hynysen saldo. Ja parit lonkerot. Ja joku puolentoista litran ginin ja appelsiinilimpparin sekoitus. Näillä eväin oli hyvä edetä kohti Pietaria. Ja olihan Viipurin kaupan edessä olevassa levykojussa jotain tuttuakin. Sieltä löytyi Helvetistä itään -levyjä paksuhko pino, ja myyjä vain nauroi päin naamaa kun tunnisti meidät. Meinasi vituttaa. Jäi levy ostamatta. Viikatteen Simeoni sai ryhmänsä levyn myyjältä lahjaksi, me emme ujoina poikina tohtineet edes kysyä. Tulomatkalla ei oltu yhtä ujoja, Hongisto otti samaisesta kojusta kyselemättä levyn itselleen. Myyjä osoitti hyvää makua, eikä syyttänyt miestä ryöstöstä.

Matka Pietariin eteni railakkaasti erittäin kuhmuraista maantietä pitkin. Onneksi tuli ostettua tölkkejä ja muovipulloja, muuten olisivat etuhampaat kärsineet pahoja vaurioita. Perillä olo oli jo hieman pöhnäinen, joten Hynynen päätti jättää alkoholin nauttimisen muutamaksi tunniksi. Se onnistuikin tällä kertaa luontevasti, sillä heti perille päästyämme oli soundcheck Stary Dom -ravintolassa ja ruokailu hotellissamme Polustrovossa, ja niissä meni oma aikansa.

Soundcheck oli hankala, meillä kun ei ollut mukana kuin omat soittimet, pari piuhaa ja pedalit. Vahvistimet ja äänentoisto oli baarin tai paikallisten bändien, ja laitteistoihin tutustuminen oli hämmentävää, vaikka kamat lopulta osoittautuivatkin varsin kelvollisiksi. Ja itse baari oli mahtava, helvetin miellyttävän oloinen tila. Paitsi takahuone, joka oli kooltaan jotain postimerkin luokkaa. Sinne sisään mennessä oli vähän sama fiilis kuin yrittäisi mahduttaa kiveksiäkin kondomiin sen kaksinkerroin menevän velton peniksen seuraksi. Oletteko muuten ikinä kokeilleet? Mahtava tunne.

VIIKSIÄ JA VAUHDIKKAITA TILANTEITA

Valmistautuminen illan keikkaa tapahtui perinteisin menoin, hotellissa makailemalla ja parit keskioluet juomalla. Olutta haettiin paikallisesta kioskista ja totta helvetissä se mieleinen merkki loppui juuri Hynysen kohdalla kesken. Mutta emme antaneet sen häiritä tunnelmaa. Olihan ilma mukavan aurinkoinen ja olo oli aivan kuin olisi ulkomailla ollut.

Valuimme Stary Domiin toisen bändin soittaessa. Viikate oli aloittanut illan kuulemma erittäin menestyksekkäästi, slaavilainen tunnelma oli uponnut paikallisiin mainiosti. Nyt lavalla metelöi paikallinen Koma. Perusmetallia, pitkätukkahippejä, joista lähti meteliä varsin miehekkäällä volumella. Koman jälkeen Kotiteollisuus kasasi nopeasti kamansa, teki tarvittavat säädöt ja heitti kahdeksan biisin mittaisen setin yleisölle, josta ei oikein ottanut selvää. Eturivin tytöt katsoivat suoraan silmiin ja hymyilivät, muutama ihminen tanssi raivokkaasti ja äijänköriläät katselivat toimintaa hymyssä suin ja peukkua näyttäen. Ja ne peukut eivät olleet alaspäin. Jostain taaempaa oli kuulemma kuulunut buuauksiakin, mutta niistä bändillä ei ollut mitään havaintoa. Sitä ei kuule mitä ei halua kuulla. Mokoman miksaaja Aaltonen kävi vetämässä pariin biisiin taustalaulutkin ja täytyy sanoa, että setti oli mukavin pitkään aikaan. Johtuisikohan se siitä, että Kotiteollisuus on ollut tauolla? Nerokasta, kyllä vain. Mutta kyllä yleisöstä huokunut tunnelmakin vaikutti asiaan. Siellä oltiin nimittäin aidon hämmentyneitä. Ja se on aina hyvä. Paikallinen Korol i Shut tuli lavalle seuraavaksi. Ennen setin alkua bändin kitaristi kävi vinkkaamassa Hynyselle, että tämä näytti aivan Zakk Wyldeltä. Hieman imarteli, ja siitä Hynynen saikin kimmokkeen lähteä yläparvella olevaan VIP-tilaan vonkaamaan naisia. Naisista ei ollut tietoakaan, mutta äijät kävivät jututtamassa kyllä. Mukava jutella ihmisten kanssa, jotka eivät osaa sanaakaan englantia. Muutaman vodkapaukun jälkeen jutustelu alkoi kuitenkin sujua varsin helposti, jonkinlainen uskonnollinen hurmio valtasi mielet ja yhteisen kielen löytyminen oli tosiasia.

Korol i Shutin (paikallinen Klamydia, erittäin suosittu) keikan aikana Hynystä tarttui hihasta iso, kalju ja viiksekäs mies, joka alkoi raahata häntä kohti baarin toimistotiloja. Hetken aikaa ilmassa oli jännittynyt tunnelma. Että painimaanko tässä täytyy ruveta. Pian paikalle pyydettiin kuitenkin joku paikallinen nainen, joka selvitti persoonallisella englannilla, että mies halusi Kotiteollisuuden vierailevan seuraavana päivänä hänen liikkeessään Pietarin keskustassa. Sovimme, että näin tapahtuu. Nainen päätti keskustelun vakuuttavasti sanoen, että "ymmärräthän kai, että tämä mies tykkäsi keikastanne kovasti, mutta minä en pidä sinusta yhtään. Että älä ymmärrä väärin tätä, kun annan sinulle puhelinnumeroni". Hynynen poistui nauraen paikalta katsomaan Mokoman keikkaa, joka oli parasta mitä mies on nähnyt heti Sielun Veljien jälkeen. Loppuillasta ei juurikaan ole havaintoja. Hynynen kävi ostamassa pari pulloa vodkaa, joilla käynnistimme toimittaja Riekin 30- vuotissynttäreitä. Sen jälkeen katkesi filmi.

Toimittaja Riekin (30 v) naamaa väsyttää

AAMUSAUNAT, SAUNAKALJAT

Aamu alkoi Hynysen tiedustellessa varovasti Riekiltä, että mitähän on oikein tapahtunut. Suussa maistui omituiselle. Pitkällisen analyysin jälkeen maku paljastui sikarin ja alkoholin sekoitukseksi. Riekki kertoi raahanneensa kieliä puhuneen Hynysen hotellihuoneeseen. Kansainvälinen tunnelma oli kuulemma alkanut loppuyöstä hieman rakoilla, kun baarissa olivat kajahdelleet suomenkieliset hyökkäyskäskyt Hynysen rynnätessä rohkeasti päin paikallisten naisten eturintamia.

Dokumenttiryhmä aloitti sinnikkään herättelytyönsä, ja aika pian Kotiteollisuuden rytminorpat olivat valmiita lähtemään kaupungille. Kotiteollisuus, nuo rokkitähdet vartalonmyötäisissä ihoissaan, nousivat heille varattuun pikkubussiin. Edessä oli tiivis päiväohjelma, ja ensimmäisenä oli vuorossa vierailu paikallisessa saunassa. Se olikin varsinainen kokemus, tuntui, että olisimme tulleet paikalliseen vankilaan. Miehet näyttivät siltä ettei niiden kanssa oikein kehdannut riitaa alkaa haastamaan, näyttivät rekkamiehiltä, sormenkatkojilta ja vaimonhakkaajilta koko sakki. Meitä puolestamme epäiltiin paikallisten tahoilta HD- ukoiksi. Vastaanotto oli kuitenkin ystävällinen, miehet kertoivat viittoen paikallisista tavoista, englantia kun ei kukaan tuntunut taas osaavan sanaakaan. Onneksi meillä oli myös oma tulkki mukana, joka oli kyllä heti aamusta saakka ylityöllistetty. Saimme huomata sen myöhemmin iltapäivällä, kun Timo Munne alkoi puhua kieliä, joita kukaan ei tunnistanut.

Meanwhile in the jungle. Rempseä seurue kalatehtaalla.

Täytyy kyllä sanoa, että paikalliset äijät olivat huomattavasti kovempia saunojia kuin me muka kovat suomalaiset. Hynynen oli ylälauteilla ns. imatranajo -asennossa koko saunomisen ajan katsoen kuinka paikalliset äijät vihtoivat itsensä vereslihalle. Eräs paikallinen alkuasukas tarjoutui vastomaan myös Hongiston, ja tekikin sen erittäin hellin ottein hivellen vastalla miehen mammuttimaista selkää. Eikä ilmassa ollut mitään eroottista. Luojan kiitos.

Noin puolentoista tunnin päästä lippuluukun äijä tuli vihjailemaan meille, että suomalaisten olisi syytä jo pikkuhiljaa poistua. Tottelimme nöyrinä ja suuntasimme syömään. Täytettyjä lettuja ja teetä. Ja paikallisten alkuasukasnaisten ihailua. Eturintamaan oli taas päästävä, vaikka tappio jo häämöttikin. Dokumenttiryhmä joutui noloina pyyhkimään kuolaa rokkareitten suunpielistä ja repimään miehiä väkisin autoon ja sitomaan äijiä takapenkkeihin kiinni menohalujen yltyessä jo hieman liian kiihkeiksi.

HYPNOOSI-HYNYSEN PALUU JA KOSTO

Kuolaa oli luvassa myös seuraavaksi, ainakin Sinkkosen suupielistä. Seuraava kohteemme oli nimittäin eläintarha. Jääkarhut olivat surullista katseltavaa, ne tuntuivat liikkuvan luuppimaisesti joko edestakaisin tai ympyrää. Helvetin surullista. Mutta muuten ilmassa oli aitoa, lapsenomaista riemua nähdessämme suureläimiä ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden kulta-aikojen. Joku vitun leopardi hämmentyi dokumenttiryhmän mikrofoneista, se koki nuo ilmassa leijuvat sukat uhkana. Katselimme ihmeissämme kun höyry vyöryi eläimen sieraimista sen päästellessä ääniä. Hynynen oli puolestaan ihmeissään urosleijonan tuijottaessa häntä silmiin aivan kuin sillä olisi ollut jotain asiaa. Leijonakuninkaat kohtasivat. Ei se urpo kuitenkaan mitään osannut sanoa, eikä se tuntunut ymmärtävän apinoidenkaan kieltä, joten Hynynen poistui turhautuneena paikalta. "Kreegah, Hynynen bundolo" ei tuntunut menevän jakeluun. Paska jellona, kielitaidoton moukka.

Houkuttelimme Sinkkosen, tuon eläinseksin ystävän, eläintarhasta ulos hattaran avulla. Tähän meni noin tunti. Tämän jälkeen suuntasimme kaupungille hengailemaan. Kävimme kaikenmaailman aukioilla, joiden nimiä Hynynen ei enää muista. Pitää varmaan tarkistaa ne jostain kirjasta. Tai 70-luvun Jalluista. Palloilimme katkerina vesisateessa Eremitaasin edessä tietäen, että muu seurue oli sisällä rakennuksessa tutustumassa joihinkin vitun taide- ja historiallisiin esineisiin.

Viimein päätimme suunnata siihen kauppaan, johon meidät oli edellisenä iltana kutsuttu. Paikan omistaja otti meidät riemuiten vastaan kysyen mitä saisi olla. Sanoimme, että kaikki käy. Tutustuimme kaupan tarjontaan, ja muutamien ostosten jälkeen meidät ohjattiin paikan takahuoneeseen. Tämän jälkeen todellakin kaikkea oli tarjolla, huumeista piti erikseen kieltäytyä. Muutaman vodkapaukun jälkeen tulkkimme Munne väsähti raskaan, koko päivän kestäneen aherruksen tuloksena ja alkoi puhua muitakin kieliä kuin venäjää. Kyseessä oli ilmeisesti latina tai joku muu muinainen kieli, sillä kukaan ei saanut puheesta mitään selvää. Me muut pidimme puheita kuka milläkin kielellä ja juttelimme jonkun paikallisen rokkisuuruuden kanssa. Tunnelma oli aika perkeleen miellyttävä kunnes päät alkoivat kopsahdella pöytään. Näin kävi myös yllättäen Hynyselle. Hypnoosi-Hynynen teki comebackin.

Tämän jälkeen muistikuvat alkavat olla aika sumuisia, eikä se johtunut ilmasta, joka kylläkin oli koko päivän ollut harmaa ja sateinen. Älkää järkyttykö, mutta tunnustamme, että syy oli alkoholissa. Suuntasimme hotellille. Muu ryhmä meni syömään ja Hynynen päätti ottaa noin tunnin tirsat. Kun ryhmä yritti ruokailun jälkeen herättää Hynystä baariin, hän ei suostunut lähtemään. Mahaan kuulemma koski ja väsytti niin kovin. Kevyen vittuilukimaran jälkeen ryhmä poistui baariin ilman hypnotisoijaa. Hypnotisoijaa, joka oli tällä kertaa hypnotisoinut itsensä.

Kotimatka ja perääntymisvaihe. Hongiston ja Hynysen hyökkäyksen runtelemia kasvoja väsyttää

Hynynen havahtui miesten palatessa baarista, kello taisi olla jotain neljän nurkilla aamuyöstä. Hillitön viinakimara oli valmis alkamaan. Puhelin oli täynnä saapuneita puheluita, matkaseurueemme muut jäsenet olivat yrittäneet herätellä Hynystä mutta turhaan. Mutta nyt mies oli valmis toimintaan. Harmi vain, että muu ryhmä oli jo sammunut ja samoin kävi myös Sinkkoselle ja Hongistolle. Toimittaja Riekki, tuo sisukas alkoholin ystävä, eksyi kuitenkin paikalle ja vedimme kevyet kenttäpleksit kuvausryhmän kanssa onnistuneiden hyökkäyspäivien kunniaksi.

Aamulla suussa maistui omituiselle. Pitkällisen analyysin jälkeen maku paljastui sikarin ja alkoholin sekoitukseksi. Aika velikultia.

Hynynen

Kohti Rokkia -tapahtumassa 2.4. myös venäläisiä bändejä:
http://www.ilosaarirock.fi/2004/etusivu/kohti_rokkia.html

Matkasta myös Mokoman sivuilla:
http://www.mokoma.com