Etusivu      Bändit      Media      Info      Viestit      Kohti rokkia      Linkit      Festarielämää                                In English


 

 

Lehdistötiedote rtf - muodossa

LEHDISTÖTIEDOTE 14.7.2004
JULKAISUVAPAA HETI

ILOSAARIROCKIN TÖMINÄ-KLUBI VIIMEISTÄ KERTAA?

Ilosaarirockin Töminä-klubi järjestetään nykymuodossaan viimeisen kerran. Töminä on esitellyt vaihtoehtomusiikkia festivaaliviikonlopun perjantaina jo yksitoista kertaa. Kun ensi perjantain kahdestoista Töminä vaikenee, jää tunnetun marginaalirockklubin tulevaisuus epävarmaksi.

Töminä on vakiinnuttanut suosionsa ja koonnut vuosittain kiinnostavan ohjelman. Ongelmat ovatkin toisaalla.

- Nykyisellään Töminän puitteet ja tavoitteet eivät täysin kohtaa, kertoo klubia alusta pitäen järjestänyt Kimmo Suomalainen.

- Perinteet ovat vaihtoehtomusiikissa, mutta tapahtuman aika ja paikka vaativat Töminän ohjelmaan entistä isompia bändejä. Ohjelmasta on näin aika vaikea tehdä kaikkia tyydyttävää. Kun aikoinaan voitiin ottaa yleisöä viitisensataa, on nykyinen Töminä-teltta vajaan kymmenentuhannen hengen vetoinen. Ei ole järkevää sitoa tällaista jättitelttaa marginaalimusiikin klubin käyttöön. Vaikka tekisimme jälleen reilunkin yleisöennätyksen, niin teltta näyttäisi kovin vajaalta, jatkaa Suomalainen.

Vuosien varrella Töminä on keskittynyt nimenomaan vaihtoehtorockiin. Ohjelma on rakentunut punkin ja äänekkään kitararockin varaan, mutta joukkoon on sopinut kummallisempiakin tuttavuuksia. Samalla Töminä on ollut monille yhtyeille kasvupaikka. Esimerkiksi Apulantaa, Timo Rautiaisen Niskalaukausta, Kotiteollisuutta ja Tehosekoitinta kuultiin Töminässä ennen valtavirtasuosiota. Toinen tärkeä osa Töminää on ollut esiintymismahdollisuuden tarjoaminen uusille paikallisille bändeille.

Töminän tulevaisuuden ratkaisee se, löytyykö sen pitämiseen sopivaa paikkaa Joensuun seudulla. Kuvaavaa on, että Joensuun Popmuusikot joutui järjestämään viime talven ennakko-Töminän Jyväskylässä asti.

Lisätiedot:
Kimmo Suomalainen
p. 050 511 4554
kimmo.suomalainen@ilosaarirock.fi

Niksu Väistö
p. 040 705 8867
niksu.vaisto@ilosaarirock.fi