LEHDISTÖTIEDOTE 17.7.2004 JULKAISUVAPAA HETI
ROKKIKANSA VALLOITTI LAULURINTEEN, SÄÄ SUOSI SITTENKIN
Ennakkoklubit vetivät
Ilosaarirockin molemmat ennakkoklubit Sulo ja Töminä onnistuivat yli odotusten. Kotimaiseen rockiin erikoistunut Suloklubi myytiin loppuun. Illan vetonaulaksi muodostui Tiktak, jonka tyttöenergia valloitti Kaarihallin tuhatpäisen yleisön. Purkutuomion saanut Kaarihalli korvataan tulevaisuudessa uudella tilalla. Suloklubille sopivaa tilaa etsitään muualta.
Nykymuodossaan viimeistä kertaa järjestetty Töminä-klubi jätti jäähyväiset ennätysyleisölle. Vaihtoehtorockklubilla viihtyi 1 900 juhlijaa. Suunnitelmat Töminän tulevaisuuden suhteen ovat vielä mietinnässä.
Ilosaarirockin valmistelu sujui aikataulussa, mutta epävakaisissa sääolosuhteissa. Varsinainen festivaalipäivä aukeni kuitenkin auringonpaisteisena. Kaikkiaan festivaalialueen kansoitti yli parinkymmenen tuhannen ihmisen joukko työntekijät, yleisö ja artistit mukaan luettuna. Poliisi on ollut tyytyväinen järjestelyjen toimivuuteen sekä festivaaliväen käyttäytymiseen.
Ensiavussa on hoidettu lähinnä pikkuhaavoja tai hiertymiä sekä joitakin auringon yllättämiä juhlijoita. Ensiavusta muistutetaankin veden juonnin ja päähineen käytön tärkeydestä, kuumuus kun väsyttää nopeasti tottuneenkin rokkarin. Leirintäalueet täyttyivät, mutta kaikki halukkaat löysivät tiiviistä tunnelmasta tilaa.
Lauantai-iltapävänä Ylexin nimikkolavalla esiintynyt Mokoma veti Suomen ainoan pimennettävän teltan täyteen. Ainutlaatuinen teltta kykeni palvelemaan arviolta kymmenentuhannen hengen yleisöä ongelmitta. Teltta monipuolistaa myös ohjelmistoa, sillä pimentämisen ansiosta se tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös valosuunnitteluun.
Uusi Rentolava ja uimaranta kohtasivat menestyksellä. Ohjelmiston ja ympäristön luoma rento tunnelma sai rantayleisöltä kiitosta. Joensuun Popmuusikoiden puheenjohtaja Markku Pyykkönen totesi, ensimmäisen festivaalipäivän lunastaneen siihen kohdistuneet kovatkin odotukset. Pyykkönen muistuttaa, ettei festivaalin menestys ole koskaan itsestään selvyys, vaan jokainen tapahtuma pitää myydä erikseen. Sen vuoksi Ilosaarirockiakin pyritään kehittämään, jotta se palvelisi festivaaliyleisöä entistä paremmin. Rentolava on siitä yksi, toimivaksi osoittautunut esimerkki.
Ilosaarirockin sivujen mediaosiosta löytyy tuoreita festivaalikuvia lehdistön käyttöön. www.ilosaarirock.fi
|