CMX

Kun CMX noin kuusi vuotta sitten päätti lopettaa keikkojen soittamisen, oli juuri Ilosaarirock se festivaali jonne kuuluisa "viimeinen" keikka sijoittui. CMX:n keikkailemattomuuspäätös piti lopulta yhtä hyvin kuin useimmat tupakkalakot, mutta se ei vie pois sitä tosiasiaa, että yhtyeen Ilosaaren keikka lopettamisvuonna 1999 oli uskomattoman kaunis kokemus. Vuoden -99 festivaalin lauantai-illan päättäneen CMX:n keikka herkisti niin yleisön kuin soittajatkin. Ja tuskin kukaan oikeasti suuttui siitä, että bändi pyörsi sanansa ja jatkoi keikkailua. Toistakymmentä vuotta kasassa olleen jättiläisen kymmeneltä studiolevyltä ja lukuisilta muilta julkaisulta löytyy niin paljon materiaalia, ettei yhtye yhden keikan aikana ehdi mitenkään soittaa kaikkia.

www.cmx.fi



Takaisin