17.7.2005 - 13:19 Koulumajoitukseen ollaan tyytyväisiä

Ilosaarirockin aikana yksi suosituimmista majoitusmuodoista on luonnollisesti koulumajoitus. Se on nuorille edullinen ja turvallinen. Koulumajoitusta järjestää paikallinen urheiluseura Mutalan Riento.

Sunnuntaiaamupäivänä Joensuun lyseon aulassa on väsyneitä, mutta tyytyväisen näköisiä festivaalivieraita syömässä aamupalaa. Erityisesti puuro näyttää maistuvan.
Yksi majoitustalkoolaisista, jo kymmenettä kertaa talkooporukassa viihtyvä Rauno Ryhänen keittelee lisää kahvia ja kertoo, että puuroa keitetään lauantain ja sunnuntain aikana noin 200 litraa.
- Puurollahan pärjää pitkälle ja sen ryydikkeeksi voi ottaa vielä mehukeittoa. Tänä vuonna meillä on tarjolla myös laajennettu aamupala, johon saa tuoremehua, sämpylöitä, tomaattia, hedelmiä ja sen sellaista. Puuroa saa eurolla, muulla aamiaisella on sitten baarihinnat, kohtuulliset tosin nekin, Ryhänen kertoo.

Koulumajoituksessa majoittuu viikonlopun aikana reilu 600 ihmistä. Käytössä on tänä vuonna ollut myös urheilutalo.
- Nuoret ovat tykänneet urheilutalosta ja kertoneet, että järjestelyt ovat toimineet hyvin.
Talkoolaisia majoituksessa työskentelee 60-70.
- Talkoolaisia kysellessä monet varttuneemmat ihmiset ovat ensin sitä mieltä, että ei ikinä talkoisiin mihinkään rokkijuhlille, mutta kun ne kerran erehtyvät tulemaan, niin kokemukset ovat poikkeuksetta myönteisiä. Eräskin rouva sanoi tässä, että kyllä se nuori rokkiväki on sittenkin niin siistä ja fiksua väkeä, että hän taitaa tulla ensi vuonnakin talkoisiin, Ryhänen hymyilee.

Tuuli ja Topi ovat vastikään heräilleet koulumajoituksesta ja pohtivat, mitä bändejä tänään kannattaisi katsastaa. Varkautelaiset nuoret ovat kumpikin ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa.
- Tosi hienoa. Mun piti tulla tänne jo viime vuonna, mutta silloin tuli joku reissu samaan aikaan. Nyt näyttää siltä, että Ilosaarirockiin pitää jatkossakin, Topi tuumailee.
Myös Tuuli on tyytyväinen ja vinkkaa, että leirintäalueella ovat parhaat bileet.
- Sonata Arctica pitää tänään nähdä ihan hdottomasti, Tuuli päättää.
- Lauantain kohokohtia olivat Children of Bodom ja Zen Café, Topi kertoo.


Teksti ja kuva: Riitta



Takaisin