17.7.2005 - 15:29 Rokki työllistää ensiapua
SPR on organisoinut hyvin toimintansa suurtapahtumassa. Toiminnat ja tehtävät on jaettu pika-apuun, varsinaiseen ensiapuun ja selviytymisasemaan. Päivävuorosta tavoitettu ensiavun päällikkö Hannu Kosunen Kuopion SPR:n osastosta kertoo, että nimenomaan Kuopiolla on kokemusta suurten massatapahtumien ensiavun organisoimisesta, sillä heillä on viinijuhlat ja Kuopiorock. Ilosaaressa he ovat jo neljättä kertaa. Myös paikalliset SPR:n osastot tukevat työtä lähinnä vapaaehtoisten ensiapupäivystäjien väsymättömänä työpanoksena rokkivieraiden auttamiseksi.
Pika-apu pisteeltä työntouhusta löytyi Sanna Lukkarinen, Uimaharjun SPR:n aluejärjestöstä. Hän on koulutukseltaan insinööri, mutta käynyt SPR:n ensiapukurssit. Hän on tehnyt rokissa työtä perjantaista lähtien. Normaalisti päivystäjät tekevät työtä 7 tunnin vuoroissa, mutta eilen Sanna teki kaksi vuoroa perätysten. Aamupäivän hän oli kierrellyt laastaroimassa festarialueella ja illalla hän päivysti pika-apu pisteellä.Sannan mukaan eniten pika-apua ovat työllistäneet erilaiset rakot ja hiertymät. Siihen taas on vaikuttanut festarien upea sää, jonka takia ihmiset ovat valinneet sandaalit. Helteisellä ja kuivalla säällä irtohiekka pölisee sandaaleissa aiheuttaen rakkoja ja hiertymiä kantapäihin ja varpaisiin. Pika-avun toiminta on nopeaa, sillä paperitöitä ei tarvitse pienistä havereista tehdä. Tukkimiehen päiväkirjaa he kuitenkin pitävät ja Sanna arvioi, että hän on ehtinyt jo auttaa kymmeniä vieraita. Hänelle vapaaehtoinen työskentely Rokissa ei ole uutta, sillä tämä on jo neljäs kesä Laulurinteellä.
Hannu Kosusella on näkemystä ensiavusta suurtapahtumissa, sillä hän on ollut mukana toiminnassa noin kymmenen vuotta. Nyt Ilosaarirockin ensiapu on hioutunut ja organisoitunut hyvin asiakkaita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Laastareiden ja hiertymien hoitoa tarvitsevat sekä humaltuneet eivät viimevuosien tapaan ole aiheuttaneet jonoja, sillä heille on omat toimipisteensä. Toisaalta myös lääkäreitä on lisätty, heitä on nyt kolme.
Varsinaisessa ensiaputeltassa on rokin aikana hoidettu erilaisia nyrjähdyksiä, murtumia, vatsaoireita ja erityisesti helteen vuoksi lämpöuupumuksesta ja kuivuudesta kärsiviä rokkivieraita. Nesteitä on jouduttu antamaan tiputuksessa, sillä monella ei ole enää mikään juoma pysynyt sisällä. Toinen, mikä on työllistänyt ensiavussa toimivia lääkäreitä, johon myös Ilosaarirockin järjestäjien toivoitaan kiinnittävän huomioita, on Ilosaarirockin leirintäalueen välittömässä läheisyydessä olevan venesataman suojana olevan natolangan repimät haavat. Rokkivieraiden on ollut pakottavaa tarvetta mennä juuri venelaiturilta uimaan. Natolangan aiheuttamat haavat eroavat tavallisen piikkilangan aiheuttamista haavoista oleellisesti. "Onhan natolanka tarkoitettu sotilaskäyttöön, niin kyllä se siviilitkin pysäyttää totaalisesti", toteaa Hannu lääkäreitä eniten työllistäneistä pahoistahaavoista. Rokkijärjestäjiä ja säätä Hannu kiittelee siitä, että alueella ei ole enää ollut särkyneiden kaljapullojen aiheuttamia haavoja entisvuosien tapaan.
Hannu kiittelee myös festareilla toimivien järjestysmiehien ja poliisin apua, koska välillä on jouduttu loukkaantuneita rokkivieraita hakemaan kauempaakin alueelta teltalle hoidettavaksi, ja se on vaatinut raakaa voimaa. Kuitenkin suurinosa on pystynyt itse tai saatettuna hakeutumaan hoitoon. Sairaskuljetuksia jatkohoitoon on ollut tänä vuonna Hannun mukaan viimevuotista vähemmän. Toisaalta päteviä lääkäreitä on ollut nyt enemmän rokkivieraita hoitamassa.
Aina ei kuitenkaan kehitys ole hyväksi, sillä kun Joensuussa on siirrytty yhteispalvelupisteeseen, ja kaikki päivystystapaukset hoidetaan keskitetysti Pohjois-Karjalan Keskussairaalan ensiavussa, on tämä järjestely vaikeuttanut SPR:n toimintaa rockissa. Ennen tätä uudistusta ensiavussa tarvittavat välineet mm. "suturaatiosetit" eli ns. haavanompelusetit, ovat olleet paremmin saatavissa terveyskeskuksesta ja niitä on ollut riittävästi. Yleislääkäri Ilkka Lehdon mukaan he hoitavat teltalla paljon tapauksia, jotka muutoin kuormittaisivat perusterveudenhuollon kaaokseen saakka. Molemmat haluaisivat, että tarvittavia työvälineitä olisi helpommin saatavissa tälläisiin tapahtumiin, kuin nyt uudistuksen jälkeen työvälineet ovat olleet vaarassa loppua.
Tärkeintä vieraille on kuitenkin ollut saada tieto ja varmuus siihen, voiko rokkia vielä jatkaa. Useimmiten rokkivieraita askarruttaa se, täytyykö hakeutua heti röntgeniin ja jättää rokki kesken, vai riittäkö, jos hakeutuu maanataina oman paikkakunnan terveyskeskukseen?
KIITOS ja kumarrus merkittävästä työpanoksesta rokkivieraiden turvallisuuden ja viihtyvyyden hyväksi kaikki SPR:n vapaaehtoiset auttajat!
Eija S
Kuvat: Matti Immonen
Takaisin

Festarielämää