17.7.2005 - 17:56 Janoisten sankarit

Lämmin sää janottaa rokkikansaa. Päälavan edessä olevan anniskelualueen vastaava Mikko Poutanen kertoo oluen virtaavan. Kiirettä on pitänyt, etenkin päälavalla esiintyvät bändit vetävät alueen täyteen. Kiireestä huolimatta suuremmilta ongelmilta on vältytty.

Rannalle avattu anniskelualue ei ole poistanut painetta muilta alueilta, vaikka sekin vetää porukkaa. Alueen vastaava Harri Laukkanen kertoo rannan olevan suosiossa, myös muita anniskelualueita laajempi tuotevalikoima on eduksi. Työ rannalla on rennompaa kuin esimerkiksi päälavan edessä, koska liikkeellä eivät ole yhtä suuret ihmismassat. Lauantaina ongelmia tuotti reistaileva jäähdytysjärjestelmä, mutta sunnuntaiksi varattiin erillinen kylmävaunu joka takaa viileät siiderit.

Myös  Ylex-lavan yhteydessä olevan anniskelualueen vastaava Jouni Pajarinen kehuu asioiden sujuvan. Perjantaisen klubin ihmismäärä oli yllättänyt työntekijät, ja sen jälkeenkin työtä on ollut lähes tauotta. Vieressä oleva rekka-lava pitää huolen, ettei anniskelualue tyhjene, vaikka Ylex-lava välillä hiljeneekin. vuosien kokkemuksella homma kuitenkin sujuu jo rutiinilla.

Mallu
Kuva: Matti Immonen



Takaisin