17.7.2005 - 18:48 Asa koitti parantaa maailman

Aiemmin Avaimena tunnettu Asa aloitti keikkansa Rentolavalla kitaravetoisella raskaan sarjan hiphopilla. Keikan edetessä laskeuduttiin kuitenkin groovemmalle linjalle. Asalla on helvetisti sanottavaa. Niin paljon, että yhteiskuntakriittisiä lyriikoita on hyvin vaikea seurata. Ilmiö on vähän sama kuin joidenkin punk-bändien kohdalla, jotka yrittävät korjata kaikki maailman ongelmat yhden biisin aikana. Taustat tykittivät kuitenkin livenä paremmin kuin keväällä julkaistulla Leijonaa metsästän -albumilla, joka kuullostaakin paikoin live-levyltä.

Asa oli selvästikin yksi sunnuntain odototetuimmista Rentolavan esiintyjistä. Ranta oli täynnä jo hyvissä ajoin ennen keikan alkamista ja porukkaa lappasi soiton alettua aina vain lisää. Yhtye ei tanssittanut aivan samalla lailla kuin muut rannan esiintyjät, sen sijaan kädet kyllä hakkasivat ilmaa. Tämä nyt saattoi tietysti johtua myös siitä, että tunnelma oli lavan edustalla niin tiivis, että tanssimiselle tilaa juuri ollut.

Markus Heikkilä
Kuvat: Heidi Strengell



Takaisin