16.7.2005 - 19:23 Blaster Master petti minut, mutta ei yleisöä

Suomen Madness, Blaster Master teki maaliskuussa comebackin uudella Tuffer than Roots -ablumillaan. Tämä englantilaistyylistä punkista kumpuavaa suoraviivaista working class skata soittava bändi räjäytti tajuntani vuonna 1999 Provinssirockissa. Sen jälkeen jokainen näkemäni keikka on ollut edellistä huonompi. Niin tämäkin.

Linnunlahden rannalla oli kuitenkin meno katossa. Vanhat biisit tykittivät kyllä vieläkin kohtalaisesti. Ainoa tunnelmaa latistanut tekijä niiden osalta oli se, että solisti oli selvästikin oppinut laulamaan. Koska on kyse punkista lähtöisin olevasta musiikkityylistä, jonka kuuluukin olla siloittelematonta, tämä ei ole hyvä asia. Tekemisen meininki ja lievä amatöörimäisyys kuuluvat asiaan.

Uudemmissa biiseissä on otettu entistä enemmän vaikutteita Jamaica skasta. Mikähän ihmeen trendi tämäkin on? Mihin on katoamassa suomalainen karheudellaan katu-uskottava ska ja reggae? Sillä ei ole pitkää historiaa ja toivon todella, että se ei jää historialliseksi kuriositeetiksi.

Reilusti yli puoli rantaa tanssi rivakkatahtisen skan tahdissa ja notkui niiden hitaampien kappaleiden tunnelmissa. Hyppi, kun käsketään. Huusi, kun sitä odotettiin. Kadotetusta punk-asenteesta muistuttivat ainoastaan solistin välispiikit: "Nyt ku ollaan rannalla ja aurinko paistaa, niin soitetaan jotain helevetin synkkää." Eipä sitä seurannut uudelta levyltä löytyvä Ghost-biisikään nyt niin synkkä ollut.

Voi kuitenkin olla, että ei se bändi ole vuoden 1999 ensi-ihastuksestani huonommaksi muuttunut. Ehkä minä muutuin. Vanhaksi ja kyyniseksi.

Markus Heikkilä
Kuva: Matti Immonen



Takaisin