17.7.2005 - 14:02 Johtava yleismies

Joensuun popmuusikoiden puheenjohtaja ja yksi festareiden aluevastaavista Markku Pyykkönen on touhunnut keskellä tuiminta festaritaistoa jo viikkotolkulla, mutta ei silti myönnä olevansa mitenkään stressaantunut. On se kovin rauhallinen mies.
Pyykkösen mukaan tänä vuonna Ilosaarirockissa ei toisaalta ole tapahtunutkaan mitään erityisen dramaattista.
Edes Black Twang -yhtyeen myöhästyminen lennolta ei aiheuttanut erityistä paniikkia. Räpäyttäjät saatiin toiselle lennolle ja ajoissa lavalle, vain load-inin kanssa festarihenkilöstö joutui tiukille.

-Kaikki on mennyt mahottoman hallitusti ja hyvin, Pyykkönen myhäilee sunnuntaina.
-Ainoa varsinainen kommellus oli, kun pari jotain aivotohtoria yritti rakennusaikana kumiveneellä päästä festarialueelle.

Yleisorganisaattori Pyykkösen radiopuhelin rätisee välillä viestejä alueelle tulleista eväsretkeilijöistä ja kadonneista tikkaista.
Pyykkösen mukaan ainoa silmiinpistävä muutos on tapahtunut asiakkaiden käytöksessä.

-Kun vertaa pariin aikaisempaan vuoteen, ovat massojen ja asiakkaiden liikkeet olleet poikkeavia, ja se on pistänyt silmään. Luulen, että meillä on enemmän nyt sellaisia asiakkaita, jotka ovat täällä ensimmäistä kertaa, ja toisaalta sitten ulkopuolella tuntuu olevan aiempaa enemmän sellaista väkeä, jotka eivät tule alueelle lainkaan. Aikaisemmin meillä on suuri asiakkaista ollut sellaisia, jotka ovat käyneet jo useamman vuoden ajan täällä.

Lippuja Ilosaarirockiin myytiin tänä vuonna 20000, tuhat enemmän kuin viime vuonna. Pyykkösen mukaan kasvu ei kuitenkaan ole itsetarkoitus.
-Ei tällä organisaatiorakenteelle ja näillä resursseilla enää voi eikä kannata tavoitella kasvua. Festareiden tarkoitus on kuitenkin palvella asiakkaita hyvin, Pyykkönen linjaa.

Ilosaarirockissa asiakaspalvelua pyöritetään runsaan 1500 vapaaehtoisen ja muutaman palkatun työntekijän voimin. Muutaman tuhannen asiakkaan lisäys vaatisi organisaatiolta jo melkoista panostusta.

Mitä festareiden johtava yleismies sitten itse tämänkertaisesta Ilosaarirockista saa ja haluaa?

- Agnostic Frontia ehdin kuunnella kolme biisiä, rock-harrastaja nauraa.
-Ei näitä ehdi kuuntelemaan, kun joutuu kiertämään ja järjestelemään koko ajan.

Harmittaako?
-Ei nyt varsinaisesti, kun näihin hommiin lähtee, täytyy ne myös tehdä riittävällä vakavuudella.
Radiopuhelin rätisee viestin lentävästä teltasta. Pyykkönen lähtee hommiin.

Teppo Koskinen



Takaisin