17.7.2005 - 16:06 Metelliklubia lämmittämässä osa I: Dunces & Machine Men

DuncesRaskaamman musiikin ystävien mielimusiikkia tarjoava Metelli-klubi tarjoili korviahivelevän metallikavalkadin tänä vuonna jäähallissa, sata metriä pääportilta. Perinteisesti tapahtuma on järjestetty jo rakkaaksi käyneessä kaarihallissa, jossa äänentoisto ja valaistus on mielestäni ollut todella tasokas; sisätilat tarjoavat valolle ja äänelle huomattavasti paremmat puitteet. Mielenkiinnolla odotin, miten jäähalli lunastaisi korkeat odotukseni.

Keikkapotpurin aloitti Tohmajärveltä maailmaa valloittamaan lähtenyt Dunces. Päälavan viimeinen yhtye rokotti selvästi suuren osan kuulijakunnasta, mikä ei kuitenkaan menoa haitannut: päälavan edustalla oli jo selvästi liikehdintää. Musiikin intensiteetissä oli nähtävissä selvästi pieni notkahdus pontevan alkupuoliskon jälkeen. Se ei ole mikään ihme, sillä laulaminen ja kitaran soitto yhtä aikaa vaatii ankaran keskittymisen. Kun samaan aikaan on näytettävä vielä vihaiselta, voidaan sanoa, että soittotaidon lisäksi keulahahmolta vaaditaan vielä rautaista kuntoa. Duncesin musiikki oli mielestäni suhteellisen suoraviivaista. Pään heiluttamisella voi päästä tunnelmaan, mutta tarkka analyytikko saattaa tylsistyä. Keikan loppupuolella soitetusta Trooper-coverista (Iron Maiden) bändi selvisi puhtain paperein. Pään heilautuksen arvoinen keikka, kiitos

Pienen roudaustauon jälkeen lavalle saapui metelin saattelemana Machine Men keulahahmonaan Toni "Antony" Parviainen. Pienikokoisen laulajan mustasävyinen tyyli muodostuu nahkahousuista ja -takista, reilusta silmämeikistä ja armottomasta liikkeestä. Mies liikkui lavalla, kuin pieni eläin: duracell-sellainen. Lavaesiintyminen on selvästi hallussa: kun jatkuva riehuminen alkaa nostaa ruumiinlämpöä yli sallitun, kaadetaan vettä päähän ja suuhun. Tätä tulisi näyttää opetusmateriaalina helteessä paistuvalle rokkiyleisölle.Machine Men

Muu yhtye jäi selvästi laulajan varjoon. Mieleeni jäi erityisesti geometrinen basisti, jonka korostettu langanlaiha olemus antoi persoonallisen säväyksen. Kitaristien vähäeleisyys söi hieman laulajan esitystä, joka sopisi isommillekin areenoille. Iron Maiden -vaikutteet oli imetty, mutta jäin kaipaamaan pilkettä silmäkulmaan. Kun musiikin tuottamisen ilo ei välity, esitys alkaa helposti tuntua pakonomaiselta. Vakavuutta musiikin tuottamisessa voi olla erityisesti biisintekovaiheessa; esiintymisissä voi sitten jo relata ja eläytyä. Taidan olla liian analyyttinen. Hieno keikka, kiitos.

jatkuu...

Mikko "Roihu" Roihuvuo
Kuvat: Minna Veliheimo



Takaisin