17.7.2005 - 18:28 Sonata Arctica toimii aina

Kemin lahja universumille täräytti taas keikan, josta voi ylpeillä lasten lapsille ja niiden siskoille ja niiden veljille.

Viime vuonna yhtye soitti Metelli-klubilla parhaimman keikan ikinä, joten odotukset olivat korkealla. Miltä arktiset sonaatit kuulostaisivat päälavalta konsertoituna? Sateen uhka varjosti tätä festivaalin kohokohtaa, mutta laulajavirtuoosi Tony Kakon johdolla sadepilvien olemassaolo kiellettiin: sadepisaralaskurin lukema olkapäällä - kolme pisaraa. Sonata Arctica toimii myös ulkoilmassa ja onnistuu tartuttamaan voimaheviasenteensa yleisöön huonommallakin säällä.

Bändin soitto on ilahduttavan tarkkaa. Samaan aikaan soitto näyttää helpolta. Bändillä näyttää myös olevan hauskaa. Yhtyeen repertuaariin mahtuu nykyään sekä kiihkeitä voimaralleja, mutta myös sydäntäriipaisevia metalliballadeja. Jälkimmäisistä minua kosketti erityisesti kuvankaunis Shamandalie. Olin huomaavinani tänä vuonna laulajan välispiikeissä pientä naljailua yhtyeen kilttihameiselle kosketinsoittajalle Henrik Klingenbergille. Oliko Henkka ottanut ennen keikkaa vahingossa liikaa turruketta vai miksi nakit lipsuivat välillä koskettimilta? Tämän ei annettu vaikuttaa yleisilmeeseen; vahva ote yleisöstä säilyi keikan alusta loppuun. Loppuun kuuluivat perinteiset votkahuudatukset, smoke on the wateria ja kimppahalit. Kiitos Sonata, ihana keikka, kuten aina.

Mikko "Roihu" Roihuvuo
Kuvat: Minna Pahkin



Takaisin