17.7.2005 - 19:00 Suomen Idol

Tänä vuonna backstagekopissa ei koettu suuria idoleiden ihasteluhetkiä, vaikka tietyt ulkomaiset pitkätukkamuusikot saivatkin joissakin porukan jäsenissä aikaan pientä kihinää. Kyllä, lavan takanakin on ihmisiä, joilla on idoleita, mutta työntekijästatuksella olevan erottaa siitä, että emme herkeä kirkumaan staroja nähdessämme. Nimmareitakaan ei haettu kuin kilpailuun palkinnoksi.

Ja aika vaikeaa täällä olisikin heittäytyä täysillä fanittamaan. Tähtisumu on suhteellisen kaukana niistä hetkistä, kun rokkari tulee ohikulkiessaan kertomaan huonoja vitsejä tai kainosti kysymään laastaria rumpalin kantapäässä olevaan rakkoon. Minusta se on hienoa. Vaikka joillakin ihmisillä onkin karismaa suorastaan pelottavuuteen saakka, niin kuin vaikka CMX:n Aki-Willellä, niin loppujen lopuksi kaikkien päällimmäisenä tarkoituksena on tarjota hienoja kokemuksia ihmisille festivaalien muodossa, ja se on muutakin kuin shamppanjaa ja vaahtokarkkeja.

Täytyy silti tunnustaa, etten ihan fanittamatta pystynyt olemaan minäkään. Omalla kohdallani faniuden tosin tunnistaa siitä, etten millään uskalla lähestyä ihailuni kohdetta edes kädenpuristuksen verran, vaan tyydyn seisomaan polvet tutisten kauempana salaa aurinkolasieni takaa tiiraillen. Heti kun olin saanut päänsisäisen "onko se se? on se se!" -yksinpuhelun käytyä, muutuin höpsöksi pikkutytöksi, joka turhaan yritti kerätä rohkeutta mennäkseen tervehtimään suurta ihannettaan jo yli kymmenen vuoden ajalta. Siispä Samuli Knuuti, mm. Rumba- ja Image-lehtien armoitettu pop-kirjoittaja, sai kävellä backstagella kaikessa rauhassa. Pahus!

Marjut



Takaisin