: Ilosaarirock 2005
 

TOTUUS KOTITEOLLISUUDEN TULEVASTA

Omituista. Helvetin monia tuntuu nyt kovasti kiinnostavan se, että miltä se Kotiteollisuuden tuleva levy oikein kuulostaa. Ei kai miehet ole aikuistuneet ja rauhoittuneet? Onhan siellä sitä huutoa ja vauhtia vielä mukana, onhan?

Onhan siellä, tavallaan. Hynysen on nyt aika puhua, ei kun kirjoittaa, suunsa puhtaaksi. Otetaan foorumi hyötykäyttöön! Mikäs sen parempi paikka mainostaa bändin tulevaa levyä kuin Ilosaarirockin kotisivut?

Kaikki alkoi vuosi sitten kesällä kun Hynynen huomasi takin olevan aivan tyhjä. Uusia sävellyksiä ja sanoituksia ei syntynyt. Ei muuta kuin soitto Ile Vainiolle ja Risto Asikaiselle, tuolle Suomen Lennon-McCartney -akselille (Nylon beat, Gimmel ja mitä niitä nyt onkaan) ja biisejä tilaamaan. Miehet teki, olimme tyytyväisiä (varsinkin Sinkkonen oli innoissaan, Hongistoltakin kastui etumus) ja aloitimme harjoitukset.

Pari Asikaisen laatusävellystä oli kuitenkin jäänyt ilman tekstejä, koska Ilellä oli hirttänyt ryyppy päälle. Hynynen soitti siis Tero Vaaralle, ja mies lupasikin hoitaa asian jos vain hiustenlähdöltään ehtii. Alatalon Mikoltakin kysyttiin, mutta kun sillä oli niin kovin kiire vaalikamppanjansa suunnittelun kanssa. Kamppanjan, jonka kiistatonta menestystä saimme kaikki maaliskuussa todistaa. Hienoa, Mikko, hienoa!

Treenien jälkeen seurasi vaikeuksia. Studiossa oli, ah, niin vaikeaa. Oikeaa luomisen tuskaa. Onneksi tyttöystävämme olivat kuitenkin mukana, he istuivat kanssamme studion tarkkaamossa kuukauden jokaisena päivänä! Oli niin ihanaa kuulla heidän kommentointiaan kappaleista ja vaihtaa välillä muutama pusu. Sinkkosella oli muuten eri tyttö joka aamu odottamassa oven takana, puolienkaan nimet eivät jääneet mieleen. Ei edes miehelle itselleen.

Muitakin vaikeuksia oli kuin luomisen tuska. Oli nimittäin helvetin vaikea haalia kasaan kamariorkesteri, flyygelinsoittaja (Kerkko, perkele, ei kerenny), nuori, notkea, vetreäsorminen naisharpisti (pitäähän meillä silmäniloakin olla, kyltymättömille kun ei tyttöystävät riitä) ja se perulainen panhuiluryhmä, joka pitkällisten etsintöjen jälkeen onneksi löytyi Lappeenrannan torilta. Yllättävän helppoa oli sen sijaan saada paikalle ryhmä naislaulajia paikkaamaan Hynysen keikoilla rikkomaa ääntä. Kurkku on paskana, mies ei koskaan enää "laula" nuottiakaan, mutta päätimme yhteistuumin bändin ja Karmilan kanssa, että korvaamme tuon aikaisemmin niin epävireisen laulun kunnon heleillä, ja ennen kaikkea vireisillä, naisäänillä. Kokeilimme ensin, tottakai, tyttöystäviämme, mutta lopulta päätimme jostain syystä (muistakaa Yoko Ono!) turvautua ammattilaisiin. Paikalle pyydettiin siis Päivi Lepistö ja entisen Taikapeilin tytöt. Kävihän siinä studion ovella joku Arja Korisevakin pyörähtämässä, mutta eihän me sitä tekopirteää naamaa jaksettu katsella. Marita Taavitsaisen tekopirteys olisi sen sijaan maistunut hyvinkin, mutta kun nainen sattui juuri sillä hetkellä olemaan S/M -messuilla jossain Norjassa. Sinkkonen ehdotti myös kuuromykkien vanhusten kuoroa erääseen biisiin, mutta jostain syystä Karmila ei pitänyt ajatuksesta. Korvasimme osuuden syntikoiden suhinalla ja Hongiston kuolauksen äänillä.

Kun paikalla oli vielä pyörähtänyt erään päiväkodin lapsikuoro, Francis Goya nylonkielisine akustisineen, Vesa-Matti Loiri huiluineen, ja lappeenrantalainen kehitysvammaisten muodostama Rytmi-Norpat -yhtye, alkoikin paketti olla kasassa. Hyvää jälkeä tuli, kiitos vaan kaikille avustajille.

Että, ei muuta kun syksyllä levykauppaan. Lopputulos löytyy sieltä lastenlevyjen hyllystä.

Hynynen


Takaisin Kohti Rokkia -sivulle