Rock-työläisen päiväkirja

HYNYSEN PÄIVÄKIRJAT 17.4.–25.4.2006

Maanantai 17.4.

Isukki tulee keikoilta kotiin kuuden jälkeen aamulla. Ilmassa haisee musiikki. Se on outo haju. Suusta se lähtee kun nukkuu päivän, vaatteista se lähtee vasta viikon tuuletuksen jälkeen. Minä tuuletan vaatteita pitämällä niitä normaalisti päällä. Luon näin itsestäni fiksun ja charmantin vaikutelman. Vetävän ulkonäköni kanssa yhdistelmä on lyömätön. Kysyntä naisrintamalla on taattu.

Olen aika hiljaista poikaa. Makaan sohvalla ja tuijotan kaukaisuuteen.

Tiistai 18.4.

Ja uusi elämä alkaa jälleen! Ei muuta kuin salille. Treenaan vatsaa, olkapäitä ja selkää. Kulkee hyvin.

Kirjoittelen ja katselen aikaisemmin kirjoiteltuja tekstinpätkiä. Muistiinpanoja on paljon. Kukakohan näistä kasaisi biisejä? Jotenkin on tuntuma siitä, että hyvää tekstiä on tulossa paljon. Pitäisi vaan saada joku potkimaan minua perseelle. Ei jotenkin pysty keskittymään ja asettumaan aloilleni. Pitäisiköhän tehdä kuten oikeat taiteilijat ja paeta jonnekin kirjoittamaan? Ääh, haisee homolle. Kirjoitan sitten kun on pakko. Niin mie olen tehnyt ennenkin. Ja aina olen onnistunut olemaan yhtä keskinkertainen. Mutta älkää ihmiset välittäkö, tarkoitusperäni ovat kuitenkin hyvät.

Nukuin tänään muuten kahdet päiväunet. Aika hyvin.

Keskiviikko 19.4.

Vatsa, tissit ja yläselkä. Vieläkin tuntuu hyvälle. Mikäs miuta nyt riivaa?

Käyn ostamassa Radiopuhelimet -kirjan. Hei, pitäisikö kertoa kirjoista, joita olen viime aikoina lueskellut? En taida jaksaa. Joku pettyy kuitenkin siitä etten luekaan pelkästään 70 -luvun Jalluja, kuten olen antanut ymmärtää.

Korjaan tulostimeni, joka on ollut rikki viimeiset puoli vuotta. Tämä enteilee hyvää. Tämä enteilee kirjallista myrskyä! Minä alan kirjoittamaan!

Mutta en vielä. Tuijotan vain muistiinpanoja ja ihmettelen, että kuka nostaisi kynän taiteilijan käteen? Minä kysyn, kuka nostaa kynän.

Laittelen yöllä materiaalia webmestarille. On aika päivittää kotisivuja. Vastaan isoon satsiin fanikysymyksiä.

Torstai 20.4.

Hyppään auton rattiin ja ajelen Tohmajärvelle. Kuuntelen Killing Jokea kovaa, ja vittu kun se kolisee. Harvinaista röyhkeyttä junnata yhtä tai kahta riffiä per biisi. Tai sitten ne ei osaa muuta. Vähän kuin meillä.

Käymme Hongiston kanssa ihastelemassa tulevan levyn mahdollista äänityspaikkaa. Valtava hirsilinna keskellä ei mitään. Sopisi meille kuin nyrkki silmään. Lähimpään baariin on matkaa lähes 80 km. Toisaalta, paikassa itsessään on jo baari, joten se siitä. Soitan Sinkkoselle ja Karmilalle. Sinkkonen innostuu, Karmila empii. On huolissaan siitä, että miten biisit voivat. Kerron, että hyvin voivat, siellä ne lepää muistikirjan välissä ja demoilla, odottavat materialisoitumista todeksi. Suomeksi se tarkoittaa helvetillistä hikoilua ja työstöä. Ja turhien/paskojen ideoitten karsimista jo ennen treenejä, jottei tulisi treenattua turhaan. Lupaan paneutua asiaan. Varsinkin jos Karmila näyttää vihreää valoa.

Annan Hongistolle miun ja Sinkkosen verolaput. Hän vie ne tarkastettaviksi. On nimittäin käynyt ilmi, että Sinkkonen ja Hongisto joutuisivat maksamaan lisäveroja vielä enemmän kuin mie. Hyvä Suomi! 56 prosenttia ei siis riitä! Hyvä on, viekää kaikki, saatana.

Ajan kotiin, jossa teen hämmästyttävän teon. Annan haastattelun Suomen kuvalehdelle! Yritän tehdä itsestäni älykköä, epäonnistun surkeasti. Alan jutella viinasta ja vitusta jo viiden minuutin jälkeen. Juon yhden kaljan. Suu napsaa, mutta pysyn kovana. Nyt pidetään tauko juomisessa, muuten emme tapaa huomisessa. Kuulostaa Juicelta. Huonolta Juicelta.

Kirjoitan yöllä tätä ja puran sähköposteja. Olen huonolla päällä. Sen saavat tuta myös muutamat hölmöjen palautteiden antajat. Joskus niitä perkeleitä pitää näpäyttää henkilökohtaisesti, muutenhan ne hyppivät silmille. Muutenkin ärsyttää tämä nykyajan meininki. On niin helvetin laimeaa heitellä paskaa miun niskaan sähköpostilla laittamatta edes allekirjoitusta kirjeen alle. Sanoa saa, ja usein negatiivinen palaute on asiastakin, mutta nimi alle kiitos.

Laitan Karmilalle valokuvia mahdollisesta levyntekopaikasta. Toivottavasti se innostuu.

Perjantai 21.4.

Aamulla aikaisin vatsa, ojentajat ja hauikset. Yksi puolituttu kuntosalihemmo näyttää miulle uuden hauisliikkeen. Se sattuu kivasti. Kulkee oikein hyvin.

Puolilta päivin Suomen kuvalehden kuvaussessiot. Kuvauspaikkana on Linnoitus. Vaivaton reissu. Miuta tosin naurattaa jatkuvasti, vaikka tarkoitus on kuulemma olla yrmeänä. Ihmettelen, että miksi vitussa. En mie mikään Lordi ole.

Kirjoittelen keikkapäiväkirjaa kotisivuille yön hämärtyessä. Stam1nan Hyrde ilahduttaa minua tekstiviestillä, jossa valittelee Lappeenrannan baarielämän hiljaisuutta. Kuulemma vain yksi tyttö tuli juttusille, ja sekin luuli Hyrdeä miuksi. Näin nuoremman polven rokkari sai tuta siitä, mitä se rokkarin arki on. Aina luullaan joksikin toiseksi, ja jos ei luulla, niin ainakin nimi menee väärin. Tästä tuleekin mieleeni, että miksi pimut yleensäkään tulevat meille tyrkylle? Ei tämän näköiselle äijälle tultaisi pimpsaa tyrkyttämään normaalisti, mutta rokkijätkän status puree. Tässä on yksi ongelma. Jos pimu tyrkyttää itseään, niin silloin sitä kohtaan häviää kaikki mielenkiinto. Se ei ole seksikästä. Se haisee epätoivolle.

Mikäköhän siinä muuten on, että minä, Aaltosen Miitri, Annanlan Marko ja Hyrde sotkeudutaan ihmisten mielissä? Miehän olen noin 100 kiloa kookkaampi (lue: lihaksikkaampi) kuin nuo muut. Miulla on metrin verran pitempi parta ja hiukset. Mie olen huomattavasti tyhmempi noita muita. Ja lähes poikkeuksetta kovemmassa humalassa. Käyttäkää aistejanne, ihmiset! Minut erottaa hajusta ja kärpäsistä!

Lauantai 22.4.

Vittu, mitkä kelit. Aurinko mollottaa täysiä. Huomaan äkisti, että lumet takapihalta ovat sulaneet kokonaan pois. Puiden juurilta ja kukkapenkistä pukkaa kukkia. Ei saatana, jotain täytyy tehdä. Vuoraan ikkunat jätesäkeillä ja käyn saksien kanssa katkomassa kukat. Revin niiden juuret maasta. Ohi lentää sitruunaperhonen. Otan sen kiinni, revin siltä siivet, saatana. Huudan kostoa!

Scharinin Aki käy kylässä. Juomme pari litraa kahvia ja jauhamme paskaa. Mies tuo tuliaisiksi pussillisen sämpylöitä ja Airfuckers inc. T-paidan. Kyselen miehen mielenkiintoa tehdä meidän seuraavan levyn kannet. "Seiskan" jälkeen mies uhkasi lopettaa kansihommat meidän kanssamme kokonaan, olemme kuulemma sen verran vittumaista porukkaa. Mies suostuu. Se on hullu.

Illalla olisi Mannhai paikallisessa, mutta niiden kitaristi on kuulemma aivan miun näköinen. En mie mitään homon näköisiä jätkiä mene kattomaan. Todellinen syy on se, että mie en uskalla. Pitää aamulla herätä aikaisin.

Sunnuntai 23.4.

Kirjoitan pari biisiä valmiiksi. Alkaa sujua. Katselen listaa uusista biiseistä, ja raakkaan fiiliksen mukaan paskimpia pois treenattavien biisien listalta. Jäljelle jää 20 biisiä.

Illalla juoksen pienen lenkin, noin 4 km. Ensimmäinen juoksulenkki lähes vuoteen. Siltä se tuntuukin. Tuntuu TODELLA paskalta. Tätä täytyy siis tehdä enemmänkin. Jotain kivaakin lenkin aikana tapahtuu. Bongaan rekisterinumerot 338 ja 339.

Kirjoittelen yöllä tätä ja keikkapäiväkirjaa. Katselen keikkakuvia läpi. Tylsää puuhaa. Homma on kuitenkin tehtävä, sillä sivuja pitää päivitellä taas piakkoin.

Maanantai 24.4.

Laitan aamulla Karmilalle viestin, että tehdäänkö se levy kesällä vai ei. Mies vastaa soittavansa kohta, kunhan ensin pääsee polkupyörällään studiolle. Välittömästi sen jälkeen viestejä alkaa tulla lisää. Tyhjiä tekstiviestejä. Niitä tulee varmaan toista sataa. Istun aamupaskalla ja tuhoan viestejä saman tien kun niitä tulee. Niitä tulee ja tulee. Jää Rytmi -lehden luku vähän vähemmälle tällä kertaa. Mieheltä on unohtunut lukita puhelin, ja se laittelee viestejä itsekseen miehen taskusta joka polkaisulla. Annan Karmilalle uuden nimen. Mikko "viesti joka polkaisulla" Karmila.

Treenaan salilla vatsan, jalat ja päälle pieni hauishärnäys. Kulkee.

Käyn hakemassa Radiopuhelimien kokoelman.

Karmila soittaa illan suussa. Hevin ylipaavi kertoo, että hänen puolestaan levy tehdään. Iloitsen uutisesta. Soitan Sinkkoselle, Hongistolle ja levy-yhtiöön, että asennoituvat asiaan. He lupaavat tehdä sen.

Minä asennoidun myös. Lupa kirjoittaa on annettu. Nyt se alkaa.

Tiistai 25.4.

Kirjoitan aamukahvin lomassa kahdesta biisistä ensimmäiset versiot. Kuolemaa ja Helvettiä tuntuu tulevan. Normaali hevikuvasto käytössä siis, vaikka kyseessä onkin rokkibändi. Olkoon sitten niin. Näin se aina alkaa. Miun kirjoittaminen.

Salilla vatsa, tissit ja hartiat. Kulkee yhä.

Hongisto soittaa ja kertoo, että ensi viikolla lähdetään haastattelureissulle Yrjänän ja 51koodia kitaristin Juten kanssa. Päivä ja kaupunki on vielä auki, vain haastattelija ja lehti ovat selvillä. Juho Juntunen ja Soundi. Se tarkoittaa todella kosteaa haastattelua, pitänee varata siihen pari päivää. Pähkäilemme keikkamyyjä Korhosen kanssa tämän kevään, kesän ja syksyn aikatauluja. Yllätyksiä tulossa aika piankin, mutta niistä sitten syssymmällä.

Ajelen Kouvolaan ja teen Koria-rollin radiomainoksen. Pari versiota, vähän yli tunnin homma. Kivaa ja vaivatonta. Juon kaljan. Näyttäisi olevan maitilla sekin, mutta antaa nyt olla.

Tulen alkuyöstä kotiin. Villasukat ja verkkarit jalkaan ja sohvalle röhnöttämään.

Jouni on niin pieni. Ja Jouni on ihan poikki.

 

< takaisin