Takalavan tarinoita, osa 3 – Mann Gegen Mann

Kesän kohokohta lähestyy kovaa vauhtia. Valmistelut ovat jo pitkään olleet täydessä vauhdissa niin järjestäjien kuin esiintyjienkin kohdalla. Myös yleisössä alkaa kuume selvästi kohota päivien lämmetessä.

Esiintyjät ovat käyneet kovan kilpailun pääsystä paikalle ja näyttöjä on annettu eri areenoilla jo pidemmän aikaa. Kilpailu alalla on kovaa ja vain parhaat pääsevät mukaan: siis ainakin periaatteessa ja melkein. Kevään pienemmät keikat on hoidettu ja ajatukset suunnattu kohti kesän kliimaksia.

Samalla kun mukaan valitut eliittiryhmät puhkuvat intoa, surkuttelee moni rannalle jäänyt kohtaloaan, päättäen kuitenkin aloittaa entistä kovemman treenaamisen, jotta seuraavalla kerralla myös oma tiimi pääsisi tiiviin seulan läpi itse kinkereihin — muutoin kuin yleisön joukossa.

Järjestäjän toimistossa faksi laulaa, kännykät kailottavat omituisia soittoääniään ja itse organisaattorit pörräävät pitkin byroon käytäviä hektisinä palaverista toiseen. Sponsorit täytyy pitää tyytyväisinä ja hotellihuoneita varata vino pino. Tähdillä on myös kelpo kasa erilaista tavaraa ja avustajaa, jotka kaikki pitää logisteerata oikeisiin paikkoihin. Mikään ei saisi mennä pieleen h-hetkenä.

Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ennen porttien avausta. Sää on asia mille järjestäjä ei voi mitään, mutta tekee muutoin kaikkensa että paikat ovat kunnossa ajoissa. Tosin joka kerta tehdään niitä kuuluisia viime hetken säätöjä vielä kun ihmiset jo jonottavat portilla.

Myös yleisö alkaa nostatella omaa tunnelmaa. Vaatekaapista kaivetaan fanipaidat ja fanaattisimmat jopa tiiraavat esiintyjien aikaisempia performansseja videoilta ja deeveedeiltä. Nettisivuilla käydään kovaa väittelyä oman favoriitin paremmuudesta. Jotkut surevat vieläkin julkisesti, ettei oma suosikki ole mukana tällä kertaa. Onhan siellä paljon huonompiakin päässyt mukaan karkeloihin. Kiistely voi mennä fanaattiseksikin, mutta loppujen lopuksi päättäjäisiltana ryhmä on yhtä suurta perhettä. Samalla vannotaan, että ensi kerrallakin tullaan taas paikalle.

Enää vain pieni hetki ja sitten tärähtää. Jaksakaa hyvät ihmiset vielä vähän aikaa. Käykää lenkillä, antakaa aikaa läheisillenne, ulkoiluttakaa koira, käykää kaupassa, valitkaa valmiiksi mukavat vaatteet ja se oman suosikin nimeä kantava paita päälle. Soittakaa sukulaisille, työnantajalle ja tutuille. Pian ei passaa häiritä — on vähän tärkeämpää menoa. Sillä kun aika koittaa, niin olkaamme kaikki valmiina keskittymään kesän tärkeimpään ja kauan odotettuun koitokseen.

Jouni Hynysen sandaalit kaipaavat teippausta
ennen Rock vs. Sport -jalkapallomatsia.
Kuva: Pekka Sivukari

Alkuillasta perjantaina ensimmäiseksi areenalle astelevat nimittäin isäntämaa Saksa sekä Costa Rica. Eiväthän nämä avausaktit ole siitä mielenkiintoisimmasta päästä, mutta potkaisevat(!) kuitenkin bileet käyntiin. Ja sitä eteenpäin on luvassa neljä viikkoa parasta mitä voi tehdä housut jalassa ja ilman housujakin (tosin säännöt taitavat onneksi kieltää tämän). Nou työnteko, nou sosiaalinen kanssakäyminen, nou kokoukset — nou krai! Football Is Freedom!

PS: Onneksi enää ei ole vuosien 1994 tai 1998 tilannetta, jolloin MM-finaali ajoittui Ilosaariviikonlopulle. Tämä helpottaa myös bäkkärielämää, sillä nyt ei tarvitse virittää pukuhuoneisiin televisioita bändeille — tai itselle. Noihin aikoihin tuo tv-vaatimus oli jopa kirjattu joidenkin raidereihin tyyliin "TV set is required in the dressing room if a footballmatch is screened".

PS2: Jalkapallo on niin vakava asia, ettei sitä saa pilata ottamalla sitä liian vakavasti.

Timo Tuovinen

Kirjoittaja työskentelee Ilosaarirockin päälavalla ja etenkin sen takana.

< takaisin

Takalavan tarinoita:

 Osa 1: Let's Spinglish
 Osa 2: Sämpylää ja securityä
 Osa 3: Mann Gegen Mann