Risto kostaa ja muita festaritarinoita
Nyrjähtäneen popmusiikin lähettiläs Risto villitsi kolmoslavan luo ahtautuneen festivaalikansan täyteen hysteriaan intensiivisellä esityksellään. Sekä mainstream- että kulttipiireissä ylistäviä arvioita kerännyttä Aurinko aurinko plaa plaa plaa -pitkäsoittoa toki korostettiin voimakkaimmin kappalevalinnoissa, mutta myös aiemmille tuotoksille annettiin sopivasti puheenvuoroja.
Lukemattomien bändien musiikkia kuvaillaan liikaakin elvistellen “mihinkään genreen sopimattomaksi”, mutta Riston kohdalla ongelma on todellinen: vinksahtanut pop, rock ja punk saavat seuraa esimerkiksi Ennio Morricone -henkisestä lännenfilmimusiikista sekä eteerisen kauniista ja minimalistisista balladeista. Koskettimiaan maanisesti sormeillut Risto Ylihärsilä johtaa orkesteriaan miellyttävän maanläheisellä otteella, ja tavallisesti vallan muista kuvioista tuttu Ville Leinonen nakuttaa rumpusettiä riemuisalla rockasenteella. Rennosti hummaileva kitaristi Tuomas Eriksson ja yksinkertaisesti hunajainen basisti Minna Kortepuro vaikuttavat Riston minimalistisimpien esitysten aikana lähes työttömiltä, mutta kokonaisuus ratkaisee: Riston helposti samaistuttavat ja parhaimmillaan vastustamattoman tarttuvat sävellykset tekevät tunnelmaan virittäytyneestä festivaaliyleisöstä selvää jälkeä.
Raivokkaimmat hetket koettiin Discopallon ja Rakkauden rockin kaltaisten remusävellysten aikana, mutta kenties Risto on sittenkin omimmillaan Auringon prinsessan kaltaisten herkkien ja oivaltavien sävellysten parissa. Toisaalta myös Hessu kostaa -raidan hulvaton tapa yhdistää lännenfilmien mystiikka ja Ankkalinnan tapahtumat edustaa Riston musiikkia hienoimmillaan; kuulijan suosikkisuuntauksella ei oikeastaan ole väliä, sillä Riston keikalta poistuu joka tapauksessa kasvoillaan typerä virnistys.
Teksti: Antti Kavonen
Kuva: Eetu Mononen