Miehemme maailmalla
Vuosia on vierähtänyt tasan kymmenen siitä, kun näin HIMin Ilosaarirockissa ensimmäistä kertaa. Tuolloin vielä kohtuullisen tuntematon suuruus heitti keikan kolmoslavalla, niin kuin aloittelevat bändit yleensä, ja Ville Valo sai käyskennellä rauhassa muun festivaalikansan joukossa. Mieleen jäi elävästi jo silloin savukkeita vuolaasti tuprutellut tummatukkainen hahmo, joka nojaili kohtalokkaasti mikrofoniinsa.
Ihan niin kuin nytkin.
Suomessa kaikki toki tietävät HIMin menestyksen maailmalla, mutta ei sitä oikeasti tajua ennen kuin näkee sen valtavan tuotantokoneiston, joka bändin ympärillä pyörii, ja pääsee aitiopaikalta todistamaan kaikki yhtä festivaalikeikkaa edeltävät valmistelut. Kymmenen vuotta sitten ei tarvinnut hätistellä ulkomailta Suomeen lentäneitä faneja backstagen porteilta pois, eikä olisi ihan heti tullut mieleen, mihin kaikkeen ihmiset ovat valmiita tavatakseen idolinsa. Sitä nyt ei varsinkaan olisi tullut ajatelleeksi, että se idoli olisi suomalainen.
Tämä päivä on kuitenkin ollut aamusta saakka täynnä tietynlaista kihelmöintiä pinnan alla jopa lavan takana, jossa sentään on nähty monenlaiset maailmantähdet. Tänään meille on tulossa vieraaksemme tuttu bändi, jota moni odottaa sydän läpättäen. Kilometrejä on tullut mittariin niin teille kuin meille, mutta niinhän viinikin paranee vanhetessaan. Tervetuloa, HIM.
Teksti: Marjut Mutanen