Kuusi ryhdikästä ja karismaattista jäsentä tartuttivat koko mehukkaan keikan kestävät hymynsä heti ensi metreillä yleisöön. Newyorkilainen yhtye oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja kaukana kotoaan. Yhteinen sävel oli kuitenkin selvillä. ”Puhumme samaa kieltä: reggaeta!” vokalisti Glenn villitsee.

The Slackersin musiikki on valloittavaa reggaen, jazzin, skan ja soulin sekamelskaa. Ei-niin-asiantuntevan arvioijan mielestä parissa kappaleessa rytmit olivat jopa hiukan humpahtavia. Vauhdikkaiden kipaleiden mukaan mahtui myös hitaampia rocksteadyja ja herkempää jammailua. Bändin mehevä soitanta onnistui saamaan kertakaikkisen hyvälle mielelle.

Musiikillisen ravinnon lisäksi sympaattinen yhtye piti huolta festarikansan hyvinvoinnista mainostamalla t-paitojaan, joita ostamalla sateen kastelema ressukka saa kuivaa päällensä. Hiukan Lou Begaa muistuttava valkoiseen pukuun ja hattuun sonnustautunut viiksekäs basisti soitti soitintaan kuin kontrabassoa, mahtipontisesti jalustan päällä. Vikkeläsorminen kosketinsoittaja Victor Ruggiero puhalteli välistä huuliharpustaan kaihoisia säveliä, jotka aiheuttivat minulle huokailuja Ilosaarirockista yleensä; festari on jo loppusuoralla – voi kunpa rokki olisi useammin kuin vain kerran vuodessa! Hymyilevä The Slackers piti kuitenkin letkeine rytmeineen sekä synkistelyt että iltaviileyden loitolla.

Virtuoosimaisen saksofonistin David Hillyardin henkeäsalpaavat soolot saivat yleisön sulamaan. Eikä Hillyardin naama edes punota ällistyttävien suoritusten jälkeen! Vahvassa ska-kappaleessa Feed My Girl vokalisti ja trumpetisti Glenn Pine taas töräyttivät ilmoille antaumuksellisen soolonsa posket pullottaen. Kuusihenkisen kokoonpanon yhteistyö on saumatonta, vaikka muut jäsenet jäävätkin selvästi välistä humoristisesti elehtivien Pinen ja Hillyardin varjoon.

Newyorkilainen yhtye sai keikallaan myös maistiaisia suomalaisen tanssikulttuurin erityispiirteistä, kun värisyttävän svengaava musiikki vapautti yleisön nauravaksi letkajenkaksi. Sadetakein, minishortsein ja aurinkolasein varustautunutta festarikansaa pomppii rytmikkäästi ohitse. Keikan loppua kohden ihmiset sen kun villiintyivät ja ilmeikäs The Slackers ohjaili koukuttavalla setillään yleisöä kuin marionettia. Gentlemannit pelimiehet saivat varmasti myös uusia vannoutuneita naisfaneja hivelemällä heidän itsetuntoaan. ”Tytöt, te teette meille hankalaksi soittaa täällä!”, Glenn flirttailee. Ensitapaaminen The Slackersin kanssa sai auttamattomasti toivomaan jo heidän seuraavaa vierailuaan, ja harmittelemaan sitä, ettei ole jo aiemmin löytänyt tätä mainiota yhtyettä.

Teksti: Katri Simola
Kuvat: Panu Kontkanen

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 15. heinäkuuta 2007 kello 22.12 ja sen aiheena onMusiikki.