Apulanta aloitti komeasti
Eilisen Sulo-klubin viimeisenä esiintyjänä sai kunnian lavalle nousta Apulanta. Yhtye osoitti saman tien, ettei saapunut Joensuuhun yleisöä jäähdyttelemään.
Heti kärkeen tykitetty Mitä kuuluu -kappale nimittäin yllytti sekunnin murto-osissa koko Ylex-teltan yleisön tasajalkahyppyyn. Viimeistään viidentenä kappaleena soitettu Jumala nostatti myös koko teltan laajuisen käsimeren kitaristilaulaja Toni Virtasen soitinongelmista huolimatta. Keikkasettiin oli myös kaivettu kaukaa 90-luvulta mukaan vuonna 1997 ilmestyneeltä Kolme-levyltä kappaleet Mato, Liikaa ja Kalamiehen toveri.
Lauantaina Apulanta soittaa eräässä toisessa kesätapahtumassa, kuten tekee myös saksalainen Scorpions. Keikan suurin yllätys olikin, kun tästä innostuneena Apulanta esitti a capella-version Scorpions-hitistä Wind of Change. Keikan loppuun Apulanta latasi tuoreimmat hittirallinsa Koneeseen kadonnut ja Pahempi toistaan, mutta yleisölle tämä ei toki riittänyt. Korviahuumaavan huutomyrskyn saattelemana yhtye palasi lavalle vielä kolmen kappaleen ajaksi. Keikka loppui yhtä täysillä kuin alkoikin, sillä viimeiset mehut yleisöstä puristettiin Anna mulle piiskaa -biisin voimalla.
Teksti: Tuomas Vitikainen
Kuvat: Jarkko Liukka