Rokkioireyhtymään hoitoa SPR:n teltalla
SPR:n teltalla on jatkuva asiakasvirta. Välillä on hiljaisempaa ja välillä ruuhkaisempaa. Edellisvuosien perusteella
asiaan onkin osattu varautua. Teltalla työskentelee samanaikaisesti 4-24 henkeä ajankohdasta riippuen.
- Suurin osa tapaturmista on hiertymiä tai pieniä haavoja, SPR:n ensiapujohtaja Harri Ruuskanen kertoo.
Ajoittain teltalla päivystää oma lääkäri, mutta tarvittaessa ambulanssikin soitetaan paikalle.
- Esimerkiksi kaikki murtumaepäilyt toimitetaan tietenkin terveyskeskukseen, Ruuskanen jatkaa.
Hiertymät ja haavaumat olisivat usein estettävissä hyvillä kengillä. Lisäksi moni unohtaa syömisen merkityksen festariviikonlopun aikana.
- Me puhumme rokkioireyhtymästä. Se on sitä, kun jossain vaiheessa itkettää ja oksettaa ja tavarat ovat hukassa, Harri Ruuskanen kuvailee.
Ilosaarirock on ylivoimaisesti suurin vuosittainen voimankoetus Punaisen Ristin Joensuun osastolle. Vaikka Joensuu on päävastuussa, järjestetään Ilosaarirockin päivystys yhteistyössä muiden Pohjois-Karjalan osastojen kanssa.
- Ja nytkin taisi joku talkoolainen tulla paikalle Tampereelta asti, Harri Ruuskanen miettii.
Harri Ruuskaselle kesän 2007 Ilosaarirock on neljäs. Lauantai-iltana tapahtuma näyttääkin lähteneen käyntiin normaaliin tahtiin. Puolipilvinen sää rauhoittaa rokkikansaa ja muutenkin tunnelma on hyvä. Töitä SPR:n teltalla riittää tasaisena virtana.
- Ja optimitilannehan olisi se, ettei meillä olisi töitä ollenkaan, Harri Ruuskanen hymyilee.
Teksti: Milla Laaksonen