HC Ilotytöt voitti jalkapallotrillerin

00rockfutis_mk04.jpgHC Ilotyttöjen voittokulku Ilosaarirockin sunnuntain perinteisesti avaavassa jalkapallo-ottelusarjassa jatkuu. YleX Allstars tosin tällä kertaa laittoi kampoihin viime sekunneille asti.

Maalivahdin ja viiden kenttäpelaajan joukkuein pelatun ottelun aloitti vahvasti YleX Allstars. Extreme Duudsoneista joukkuetta vahvistamaan tullut HP sai näytttävän hyökkäyksen päätteeksi kalastettua joukkueelleen kulmapotkun. Tässä vaiheessa kuvaan kuitenkin astui ottelun tuomari, toisinaan myös YleX:n ohjelmapäällikkönä työskentelevä Riku Saaranluoma. Hän tuomitsi tilanteesta maalipotkun HC Ilotytöille ja HP sai päätöstä protestoituaan keltaisen kortin.

00rockfutis_mk03.jpgYleX Allstars teki myös lopulta ottelun avausmaalin, kun joensuulaisesta Klaus Thunder & Ukkosmaine -yhtyeestä joukkuetta vahvistamaan saapunut Wilhelm Meister maalasi HC Ilotyttöjen tyrmistykseksi. Meisterin kaukolakauksen apuna tosin toimi vastustajan maalivahdinkin yllättänyt epätasainen pelialusta.

Ottelun saamasta suunnasta silmin nähden hätääntyneen tuomarin puolueellisuus alkoi käydä kaikille selväksi siinä vaiheessa, kun HC Ilotytöille hetkeä myöhemmin tuomittiin rangaistuslaukaus. Kotijoukkue otti rangaistuslaukasta laukomaan vaihtopenkiltä eteläsuomalaisvahvistuksensa Mariskan. Tämän laukaus kuitenkin kilpistyi YleX:n maalivahti Juuso Pekkisen näyttävään torjuntaan.

00rockfutis_mk01.jpgHC Ilotyttöjen surua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä heti perään, juuri ennen puoliaikaa, pallo jotenkin päätyi tasoituksen muodossa YleX Allstarsin maaliin. Puoliaikaan mennessä kentän laidoille oli saapunut jo varsin reilusti musiikkifestivaaliyleisöä, jota urheilun ilmeinen läsnäolokaan ei saanut karkoitettua.

Ensimmäisen puoliajan hyvin YleX Allstarsin maalilla pelanneelle Pekkiselle sattui toisen puoliajan alkuun karmiva virhe. HC Ilotytöt tykitti pallon suoraan keskiympyrästä verkon perukoille Pekkisen ollessa vielä taukotunnelmissa. Tappioasemaan siirtymisen lisäksi YleX Allstarsin tilannetta synkisti hetkeä myöhemmin alivoimalle joutuminen. Petra Sneck nimittäin ajettiin ulos yleisölle tuntemattomaksi jääneestä syystä.

Alivoimatilanteesta huolimatta Ylex Allstars jatkoi taisteluaan ja yritys palkitttin hetkeä myöhemmin. Läpi ottelun taitavia otteita esittänyt YleX:n Toni Laaksonen nimittäin pääsi tykittämään lähietäisyydeltä tilanteeksi 2-2. Erittäin näyttävistä tuuletuksista huolimatta maali jäi ottelun selostajilta huomaamatta, minkä seurauksena ottelun lopun ajan selostus ei vastannut enää kentän tapahtumia.

HC Ilotyttöjen leirissä iskettiin tässä vaiheessa silmään paniikkivaihe ja YleX Allstarsin neljän kenttäpelaajan ryhmää vastaan juoksutettiin koko 12 pelaajan joukkue. Tasoitukseen tämä ylivoimakaan ei riittänyt, joten ottelun varsinainen peliaika päättyi tasan 2-2.

Ennen rangaistuslaukauskilpailua koko ottelun ajan joukkueiden peliasujen hybridiin, eli YleX:n pelipaitaan ja HC Ilotyttöjen pelihameeseen sonnustautunut HP vaihtoi puolta. Tämä onnistuikin ensimmäisessä rangaistuslaukaksessa vieden HC Ilotytöt johtoon. Näyttävästi läpi ottelun pelannut Wilhelm Meister oli YleX Allstarsin valinta rangaistuslauskisan aloittajaksi, mutta toista kertaa Meister ei maalinteossa onnistunut.

Molempien joukkueiden toiset laukojat onnistuivat yrityksissään, joten kolmen laukauksen mittaiseksi määrätty rangaistuskilpailu oli ratkaisupisteessään. HC Ilotyttöjen Elina Karttunen kävi ennen laukaustaa jututtamassa YleX:n maalivahti Pekkistä. Tiedä sitten mitä siellä sovittiin, mutta joka tapauksessa Karttunen kesti hänelle asetetut paineet ja iskin HC Ilotytöt tavoittamattomaan johtoon.

HC Ilotytöt siis jatkoi voittojen sarjaansa, mutta tällä kertaa YleX Allstars laittoi sen yllättävän tiukalle.

Teksti: Tuomas Vitikainen