Minun Rokkini osa 3. Jarkko Martikainen

Keikkoja, katarreja, humputtelua ja rock'n'rollin parantavaa voimaa

Jarkko Martikaista voi hyvällä syyllä kutsua suoranaiseksi Ilosaarirokin konkariksi. Festivaali tuli miehelle tutuksi jo nuorella iällä, kun hän kävi paikan päällä katsastamassa legendaarisia punk-yhtyeitä.

YUP-yhtyeensä riveissä Jarkko Martikainen on ehtinyt esiintymään Ilosaarirockissa jo kymmenisen kertaa. Tänä kesänä Martikainen nousee Ilosaarirockin lavalle ensimmäistä kertaa ilman YUP-yhtyettään.

YUP korkkasi osaltaan Ilosaarirokin 1990-luvun alkupuolella, minkä jälkeen bändi on ollut tapahtumassa lähes house-bändin asemassa, sillä sen kiinnittämistä esiintyjäkaartiin on pidetty yleisön keskuudessa lähes yhtä varmana kuin kesän tuloa.

Jarkko Martikainen Ilosaarirockin päälavalla vuonna 1998.

– Ilosaari-kytköksemme on erityisen vahva, etenkin minulla vielä erityisesti, Martikainen myöntää.

– Ensimmäinen Ilosaari-kokemuksenihan oli jo armon vuonna 1986, ja vaikka yhtyeiden soittoanti oli melkoista kaatuilua, niin viihdyin viikonlopun erinomaisesti. Montakin kelpo muistoa on, sekä noista festivaalivieraana olemisista, sekä etenkin moninaisista soittokokemuksista.

Muistoissa riittää, maisteissakin on oltu

Aloitetaan muistoista yleisön edustajana. Niitä aikoja, kun Martikainen vielä maksoi Ilosaarirockin lipustaan, väritti festivaalijuoman nautiskelu. Tuolloin myös lavalle saatettiin kavuta pienessä tai suuremmassakin huppelissa.

– Maho Neitsyt jäi kyllä mieleen, Martikainen hymyilee.

– En ole sitä ennen enkä sen jälkeenkään nähnyt esiintymistilanteessa niin kollektiivisesti ja tanakasti juovuksissa olevaa joukkiota. Musiikkisisällön kanssa tosin oli hieman niin ja näin.

– Mutta samana vuonna muun muassa Painajainen kyllä paalutti perustukset paikalleen. Yhtye ei onnistunut levyllä aivan niin hyvin kuin liveolosuhteissa parhaimmillaan, vaikka ep:nsä oli aikalaisverrokkeihin nähden kyllä melkoisen hyökkäävä ja nasakka sekin. Tuona Ilosaaren kesäpäivänä kyllä vakuutuin kerrasta.

Martikainen ja Valtteri Tynkkynen päälavalla vuonna 2003.

Myös esiintyvänä artistina festivaalilla oltuaan Martikainen on silloin tällöin päässyt ehtinyt töiltään katselemaan kiinnostavaa musiikkia.

– Vuonna 1997 pääsin todistamaan yhden suuren suosikkini, Shane McGowan and the Popesin liveantia. Tuolloinkin olivat soittoniekat, etenkin itse päätaiteilija, naukkailleet vähintäänkin reiluja annoksia baaritiskeillä ja bussin hämärissä ennen lavalle nousemista, mutta siltikin keikka oli mainio.

Omilta keikoilta Martikaiselta löytyy monia hienoja muistoja.

– Antoisimpia soittoja ovat olleet telttakeikkojen tiivistunnelmaiset keikat sekä vuoden 2004 lauantain päätöskekkeri ilotulituksineen kaikkineen. Olemme siis kokeneet Ilosaaren puitteissa soittajina sekä intensiivikurssit parhaimmillaan että keekoilevimmat suuren lavan pömpöösielämykset.

Rock paransi miehen mystisestä vaivasta

Eräs Martikaisen Ilosaarirock-kokemus on jäänyt muistiin erityisen hyvin. Kesällä 1995 taiteilijaa vaivasi mystinen vatsaflunssa, joka parani yhtä mystisellä tavalla: musiikin parantavalla voimalla.

– Mikä liene katarri. Jännitän kyllä keikkoja jossain määrin aina, kuten pitääkin, mutta tuolla kerralla ei ollut kyse pelkästä keikan odotuksen tuomasta vääntelehtivästä vatsasta.

– Yhtä kaikki, lavalle oli kuitenkin kavuttava, keikkaa en tahtonut missään nimessä osaltani peruuttaa ellei olisi ollut aivan äärimmäisin pakko. Kun muutaman laulun sai soitetuksi oudossa sumunomaisessa tilassa läpi, paransi rock'n'roll minut, ja loppupuolikas setistä oli yhtä naurujuhlaa.

Martikainen vuoden 2004 Rokkilauntain päätösvuorossa.

Usealla YUP:n sinkulla ja ep:llä on livebiisejä juuri Ilosaarirockista. Onko jäänyt sellainen mielikuva, että soitto sujuisi siellä erityisen mallikkaasti?

– Jostain syystä niin on tavannut olla, Martikainen myöntää.

– Ainahan meillä on ollut pyrkimys mahdollisimman hyvin nipussa olevaan yhteisilmaisuun, mutta ehkä Ilosaarirockin soittojen hieno henki on parhaimmillaan tarttunut myös keikkataltiointeihin jopa oman ulosantimme osalta.

YUP:n DVD:llä on useampi biisi vuodelta 2004, jolloin bändi soitti lauantaina päälavan viimeisenä. Kyseisellä keikalla kuultiin vierailijana muun muassa Maija Vilkkumaata.

– Maija tuli vieraaksi Valtterin pyytämänä. Meillähän on ollut Alla jalavapuun -kappaleessa duettovieraina originaalilevytyksellä laulanut Mari Rantasila sekä Peppi-peruukki päässään esiintynyt Samuli Putro. Kun Maija oli mahdollista saada kyseisen perinteen jatkajaksi, käytimme toki mahdollisuuden ilomielin. Etenkin kun useilla tuntuisi olevan joitain omia perusperiaatteitaan siitä, kuka saisi vaikkapa kyseisen laulun laulaa. Maija ei ehkä ollut kaikkienmielissä siltä osin, mutta juuri siksi se olikin mielenkiintoista.

Hyvää festivaalia Röyhkän ohjeilla

Mielenkiintoa riittää myös tulevan Rokin suhteen. Martikainen ei tiedä vielä itsekään, mitä hänen omassa setissään tullaan näkemään ja kuulemaan.

– Suunnitelmat ovat vielä soittosetin osalta kesken, mutta soitan edelleenkin sekä soololevyjeni lauluja, mahdollisesti jonkun lainalaulun tahi kaksi. Usein olen pitänyt tapanani soittaa myös joitain levyttämättömiä lauluja oman ja muiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Tai haastamiseksi, miten vain.

– Pääasia on se, että odotan kyseistä keikkaa ilolla. Uskon, että viihdyn itse ja toivon että osa paikalle saapuvista kuulijoistakin viihtyy.

Jarkko Martikaisen terveiset festivaalivieraille ovat napakat:

– Lainaan Kauko Röyhkän viisasta lauselmaa Älkää menkö ilman meitä -kappaleesta: "Älkää olko tylyjä".

Teksti: Heikki Romppainen

< takaisin