Mokoma
Mokoma

Nämä karvaiset herrat tuskin esittelyjä kaipaavat. Viime vuoden lopulla yllättävän moni-ilmeisen Luihin ja ytimiin -levyn julkaissutta Mokomaa on jo ehditty kaipaamaan Joensuussa siinä määrin, että pitti lavan edessä lienee melkoinen.


Amorphis
Amorphis

Amorphis on pysytellyt tiukasti kotimaisen metallin eturintamassa jo noin viidentoista vuoden ajan. Pari vuotta sitten kelkkaan hypännyt vokalisti Tomi Joutsen on ottanut hienosti oman paikkansa Amorphiksessa, ja bändi kuulostaa Joutsenen vahvan äänen myötä paremmalta kuin koskaan.


Stam1na
Stam1na

Stam1na vietti viime vuoden loppupuolen Stonesta tutun Janne Joutsenniemen tiukassa kurissa valmistellen uutta Raja-levyään. Vankan studiorusketuksen hankkimisen jälkeen Stam1nan live-energia ylittänee jo lääkärin suositukset.


Discard
Discard

Viime vuoden paras metallidebyytti oli monien silmissä – ja etenkin korvissa &nash; joensuulaisen Discardin loppuvuodesta ilmestynyt Carrion. Jos tämän kotikaupungin ylpeyden jämerä death-thrash ei saa niskoja liikkeelle, niin sitten ei mikään.

 

Karjalainen

PunaMusta

Grafex

Joensuun kaupunki

 

Kohti Rokkia 08 – Joensuu Areena lauantaina 15.3.2008

Kiitämme!

Kohti Rokkia vuosimallia 2008 oli menestys. Kiitokset kuuluvat kaikille konserttiin osallistuneille, niin yleisölle, työntekijöille kuin artisteille.

Kuvia Kohti Rokkia -konsertista löydät täältä.

Konsertin aikataulu

Ovet avataan yleisölle klo 18.00.

klo 18.30–19.00 Discard
klo 19.30–20.30 Stam1na
klo 21.00–22.00 Amorphis
klo 22.30–23.30 Mokoma

Järjestelyt Joensuu Areenalla

Yleisön kulku Areenaan tapahtuu Vesikon puoleisesta päädystä leveistä lasiovista. Vaatenarikka sijaitsee sisääntulon yhteydessä. Vaatenarikka Areenalla on vapaaehtoinen ja se maksaa 1,50 euroa.

Tupakanpoltto on Areenan sisätiloissa KIELLETTY. Käythän tupakoimassa ulkona.

Joensuu Areena

Tilaisuudessa äänenvoimakkuuden ohjearvot saattavat ylittyä ja siksi suosittelemme kuulosuojainten/korvatulppien käyttöä. Korvatulppia löytyy myytävänä anniskelu- ja limonadi/kahvipisteestä ja vaatenarikassa hintaan 1 euro/pari.

Konsertissa on luvallista valokuvata yleisöalueelta käsin. Videokameroiden ja nauhureiden tuominen konserttiin on kielletty. Järjestyksenvalvojilla on oikeus takavarikoida luvattomat tallennusvälineet ja tallenteet. Musiikkiesitysten luvaton taltiointi on kielletty (tekijänoikeuslaki pykälät 2 ja 45).

Alkoholipullojen ja -tuotteiden, lasipullojen ja -purkkien, videolaitteiden ja nauhureiden, vaarallisiksi luokiteltavien aineiden ja välineiden tuominen konserttiin ja sen välittömään läheisyyteen on kielletty. Pidätämme oikeuden poistaa alueelta henkilöt, jotka eivät noudata järjestäjän antamia määräyksiä. Järjestyksenvalvojalain 8 §:n 4. momentin mukaan järjestyksenvalvojilla on oikeus tarkastaa asiakkaat. Ovella sisään tullessasi varaudu turvatarkastukseen.

Konsertissa on rajattu anniskelualue, jonne pääsyyn vaaditaan 18 vuoden ikä. Varaudu todistamaan ikäsi, eli toisin sanoen pidä mukanasi jokin virallisista henkilöllisyystodistus (kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti). Anniskelualueella on myynnissä olutta, siideriä ja tupakkaa. Suosittelemme käteistä ja tietysti mahdollisimman tasarahaa.

Konsertista löytyy kahvi/limonadipiste, joka palvelee nuorempaa väkeä. Konsertista löydät myös fanituotepisteen, josta voit ostaa paitoja ja muita yhtyeiden tuotteita.

Parkkialueet Areenalla

Autoilevia asiakkaita palvelee Hallitien pysäköintitalo Jäähallin vieressä. Lähin parkkialue sijaitsee Areenan ja uimahalli Vesikon vieressä yliopistokadun varressa. Pysäköinti on parkkipaikalla ilmainen, mutta täyttynee nopeasti. Parkkialueelle ei ole järjestetty valvontaa. Tapahtuman järjestäjänä emme ota vastuuta pysäköidyistä autoista ja polkupyöristä. Paikallista väkeä suosittelemme saapumaan paikalle kävellen tai pyöräillen. Areenan piha-alue on suljettu autoliikenteeltä.

Joensuu Areenalla päivystää ensiapuryhmä konsertin ajan. Mikäli havaitset onnettomuuden tai sairastapauksen, ilmoita siitä välittömästi järjestyksenvalvojalle.

Ja jo totutusti, eläinten mielestä musiikkikonserteissa on liian meluisaa ja rauhatonta, joten lemmikkieläinten tuominen konserttiin on kielletty.


< takaisin