Maakuntasarjan mutapainia, osa 2 – Discard

Rottaenergiaa ja riffiraastoa

Ankaran tekninen uusio-thrash metal, siinä joensuulaisen metallin vankimpiin kykyihin kuuluvan Discardin leipälaji. Bändin debyyttipitkäsoitto Carrion julkaistiin Suomessa viime syksynä, tänä keväänä testataan ulkomaiden vastaanottavuutta.

Alussa oli Jumala, joka loi maailman ja rock 'n' rollin. Kun näillä oltiin pärjätty aikansa, tuli paholainen, joka väänsi rokista heviä ja hevistä thrash metalia. Thrash metalin alussa oli mammuttinelikko, Metallica, Slayer, Megadeth ja Anthrax. Kun näiden kanssa oltiin elelty hetki ja toinenkin, tuli taas paholainen, joka auttoi synnyttämään levyt kuten The Hauntedin The Haunted (1998) ja Testamentin The Gathering (1999). Ns. uusio-thrashin entistä piukemmin soiva, moderni ja usein melodisempi soundimaailma sai esikuvansa, joita loputtomat bändit tulisivat sittemmin tavoittelemaan. Thrash metal oli jälleen kaikkien huulilla.

Discard pintautui suomalaiseen metallimiljööseen thrash-renessanssin saavuttaessa lakipisteensä 2000-puolivälissä. Rässiliivikukinto, genren muumioiden reunionit ja Slayer-komppi helottivat kaikkialla, mikä teki uuden bändin esillepääsystä ainakin teoriassa vaikeampaa. Haastatteluun osallistuvat D-miehet, laulaja Heikki Miettinen ja basisti Mikko Kytösaho, eivät jaksa lähteä vertailemaan yhtyettään alan muihin toimijoihin. Liioin heiltä ei kannata odottaa leukojen louskutusta siitä, mikä tekee Discardista valtoimenaan paremman kuin "neorässäävän" lokeron sadoista muista turboranteista.

– "Paremmuuden" saa päättää minun puolestani yleisö, basisti Kytösaho toteaa.

– Omaan korvaani tämä kuulostaa vain riittävän hyvältä fuusiolta diggaamistani tyyleistä. Ennen kaikkea tätä on mukava, mutta haastava soittaa. Joten kyllä tämän musiikin takana voi seistä. Neorässi on taas sellainen genreilmaisuhirviö, etten voi varmasti vastata "oikein" kysymykseen siitä, innostunko muista neorässäävistä yhtyeistä. Mutta viisastelu sikseen ja vastaan, että innostun. Pidän esimerkiksi yhtyeestä nimeltään Hateform. Mukavia jätkiä ja hyvää musakkia.

Discardin ei tarvitse seistä äänitaiteensa takana yksin. Bändin vuonna 2006 julkaistu demo Bury the Sun sai monet musiikkiteolliset tahot kiinnostumaan yhtyeestä. Soundin demopalstalta tuli voitto, Ilosaarirockilta puolestaan pestaus vuoden 2006 Metelli-klubille. Päälle siunaantui vielä levytyssopimus nousevalta kotimaiselta levy-yhtiöltä. Mutta näistä lisää tuonnempana.

Discardin musiikissa kuuluu sekä The Hauntedin että Testamentin vaikutus, mutta mukana on bändin omien sanojen mukaan myös kelpo tavalla muita vaikutteita. Esimerkiksi Panteraa sekä mystistä groovea.

– Kaikki edellä mainitut paistavat tavalla tai toisella musiikista läpi, Heikki myöntää.

– Sen lisäksi itselleni läheinen stoner/sludgejumitus kuuluu joissakin groovemmissa jutuissa.

– Mainittujen bändien tekemiset vaikuttavat varmasti siihen, miten me haluamme tehdä musiikkia. Eniten ehkä kuitenkin vaikuttavat senhetkinen tunnelma, kuunneltu musiikki sekä se, miten ne ovat biisin syntyessä läsnä. Se punainen lanka kyllä tulee sieltä päässä takovasta ajatuksesta, että "Tee riffiheviä, jossa on jänniä koukkuja ja hyvä gruuvi", Mikko muotoilee.

Nyt kun tuo hankalasti määriteltävä groove on mainittu jo muutamaan otteeseen, lienee paikallaan perehtyä ilmiöön tarkemmin. Monelle soittajanjolpille groove tuntuu olevan yhtä kuin halu soittaa livenä ja tarkkaamossa hitusen renttuisesti, joillekin yhtyeille se taas merkitsee samaa kuin kasa bendauksia, breakdown-kohtia, isoja etelän riffejä ja ties mitä slide-kitaroita. Heikki peilaa termin musiikillista historiaa Discardin omaan tapaan soveltaa groovea.

– Groovehan on aikoinaan soulista ja funkista lähtenyt juttu joissa soitetaan vähän kompin "ympärillä" painottaen tiettyjä juttuja. Varsinkin metallissa, jossa dynamiikka on verrattaen heikkoa, on vähän vaikea puhua groovesta samalla tavalla kuin mustassa musiikissa. Meillä se on lähinnä sitä, miten rytmiosasto on järjestelty. Siten pyritään eliminoimaan sellaista jäykkyyttä musiikista.

– Groove on myös jotain, mikä lähinnä tunnetaan, Mikko jatkaa.

– Se on se mystinen voima, joka laittaa jalkaan tai niskaan sitä hienovaraista liikettä, jota ei heti huomaakaan. Sitä voi keinotekoisesti yrittää saada sävellystyössä aikaiseksi, mutta se kuuluu vasta soitossa, jos sitä siellä on. Jostain musiikista se tulee vain jatkuvasti läpi. Vaikka ei funkkia kuuntelisikaan, niin on vaikea olla väittämättä, etteikö se saisi aikaan tätä vaikka "nytkeeksi" kutsuttua liiketta.

Discard-musiikki on thrash metalille ominaisesti riffivetoista, siksipä tuntuu tähdelliseltä tiedustella, millainen väline riffi on bändille sävellystyössä. Samalla herrasmiehet saavat paljastaa suosikkiriffinsä esikoislevyltä.

– Omaksi suosikiksi on muodostunut se bridgen jälkeinen humppakompin säestämä riffi Draconian Measuresilta. Se vaan tulee niin hienolla tavalla takaapäin yllättäen. Myös The True Northern Mindsetin bridgeriffi on kivalla tavalla erilainen, kun sitä on ihan ryhtynyt kuuntelemaan, Miettinen valikoi.

Kytösaho jatkaa: – Kun se hyvä riffi alkaa louhimaan päässä, niin sitä alkaa vaivihkaa asettelemaan muita elementtejä sen ympärille ja HOPLAA! Biisin yksi osio on syntynyt. Sitä sitten koittaa saada talteen jollain keinoin ja ryhtyy kuulostelemaan, että josko sieltä päästä kuuluisi lisää ääniä niin saisi sen kertsin tai bridgen aikaiseksi. Seuraavana päivänä sitä sitten kuunnellaan ja todetaan: "Onpa paska biisikyhäelmä, eihän tätä voi soittaa edes lemmikkilepakolle!" Sitten palataan sorvin ääreen.

Mukavuudenhaluiset perfektionistit

Vuonna 2004 perustettu Discard ei ole joutunut thrash-markkinoiden tungusta huolimatta odottamaan nousua suomalaisen metallin levyttävään kastiin säädyttömän pitkään. Perinteiset historiakatsaukset ovat bändihaastattelujen ikävystyttävintä sarkaa, joten pyydän haastateltavia kertaamaan kolme tärkeintä Discardin uraan vaikuttanutta tapahtumaan.

– Välittömästi tuli mieleen se, kuinka Markus Laakso Shadow Worldista otti alun perin meihin yhteyttä levytyssopimuksen tiimoilta, Heikki aloittaa.

– Harvoin tässä bisneksessä asiat taitavat tapahtua näin päin.

– Jos tuo edellinen oli se ensimmäinen mielenkiintoisin asia, niin toisen täytyy olla management-sopimuksen tekeminen King Foon kanssa, Mikko jatkaa.

– Kolmanneksi voisi mainita kai jotain tämän nykyisen porukan muodostumisen, koska ei kai Discard olisi juuri tätä mitä nyt ollaan ilman juuri meitä yksilöinä, ja rottina. Ratpower!

Soundin demohaastattelussa vuodelta 2006 Heikki puhui Discard-jäsenistä "hirveinä perfektionisteina". Luonteenpiirre pätee kaksikon mielestä yhä, vaikka sillä onkin tavanomainen vastinparinsa.

– Perfektionismi näkyy edelleen vahvasti siinä, että varsinaista biisimateriaalia syntyy hitaasti ja harkiten eikä varsinaisia ylijäämäkappaleita juuri ole levytysvaiheessa, laulaja miettii.

– Tämä ei sitten liity mitenkään siihen, että sanakirjan kohdassa "laiskuus" on meidän bändikuva.

– Loputtomasta lavaperfektionismista on päästy keikkakokemuksen myötä eroon, mutta kyllä se puolen tahdin väärin soitettu komppi vielä vähän harmittaa keikan jälkeen, Mikko toteaa.

– Ehkä tämä juontuu halusta olla ammattimainen muusikko, mutta kun sitä ei ole niin minkäs teet. Pahimmat kompromissit syntyivät levyä tehdessä. Itselle vaikeat biisit piti purkittaa mahdollisimman hyvin ja nopeasti, joten luoviin ratkaisuihin ei juuri jäänyt aikaa.

Taannoin Discard sai King Foo -diilin jatkoksi tukevan jakelusopimuksen Universalin alamerkiltä Saksasta. Ensimmäinen ulkomaankeikkakin Berliinissä on haastattelua tehdessä ovella (27.4.). Bändillä ei ole Kytösahon mukaan suurempia odotuksia ulkomailta, vaikka sinne innolla suunnataankin.

– Saksasta saa ainakin halpaa kaljaa, basisti nauraa.

– Eipä tässä muuta voi toivoa kuin että pääsisi tapaamaan uusia ihmisiä ja näkemään uusia paikkoja. Siinä samalla voi soittaa rokkia ja nauttia elämästä. Hedonististahan tämä on, mutta ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen eläin, niin kuin esimerkiksi kissa. Turhaa kuormitusta maailmalle jos pystyy elämänsä aikana välttämään ja hymysuin kuolemaan, niin eiköhän se ole siinä. Menipä taas syvälliseksi.

Kivaa – toivottavasti

Koska haastattelu tulee Ilosaarirockin paikallisnäkökulmaa korostavaan Maakuntasarjan mutapainia -juttusarjaan, on syytä puhua hieman myös yhtyeen kotikentästä, Joensuusta. Carrion-esikoinen äänitettiin laulut pois lukien Länsikadun tiedepuistolla, joten sitä kautta linkki Joensuun ja yhtyeen välillä on olemassa. Koska Discard-jutuissa tunnutaan melkein aina puhuvan etanolijohdannaisista, livetään tiedepuiston työilmaston analysoinnista myös paikallisen huviympäristön kuvaamiseen. Rokkarit vaativat kostuketta kurkuilleen.

– Fever oli sisäsiittoisuudestaan huolimatta vakiopaikka ja pakahtunein sydämin odotan sen uutta nousua. Nykyään päämajana toimii Ravintola Mikko. Olet Alenius nyt toisen tuopin auki, laulaja Miettinen heittää.

– Tiedepuisto oli tiloiltaan suuri muutos demojen autotalli/makuuhuone-ympäristöistä, basisti Kytösaho vertaa.

– Tekemisen meininki pysyi kyllä pitkälti samana, pois lukien tiukka aikataulu, joka pakotti puristamaan paketin aika tiiviiksi. Baareista komppaan Feveriä ja Mikkoa, vaikka jälkimmäisellä ei ole mitään suoraa tekemistä allekirjoittaneen kanssa. En saanut edes syntymäpäivänäni yhtä ilmaista kaljaa. Perkele.

Discard soittaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa Ilosaarirockin varsinaisella festarialueella. Yhtye aikoo bassotaiteilijansa mukaan silti valmistautua heinäkuiseen rykäisyynsä ilman erityisrituaaleja.

– Valmisteluihin kuuluu meditointia ja vihreää teetä, Kytösaho lohkoo.

– Pah, eipä meillä ole mitään riittejä ollut koskaan. Ehkä jotain itsepsyykkausta ennen esiintymistä voi tapahtua. Ilosaaressa on ollut hyvä meininki, eipä siinä muuta. Kiva sinne on lähteä soittamaan ja yleisöä villitsemään. Toivottavasti.

Teksti: Mikko Kuronen

< takaisin