
Maj Karma
Hirmuisesti on tapahtunut sen jälkeen, kun Harjavallassa perustettiin vuonna 1992 bändi nimeltä Maj Karman Kauniit Kuvat. Vaikka yhtyeen nimi onkin lyhentynyt ja suosio kasvanut, ei bändin soinnin katkeransuloinen karkeus ole menettänyt tarkoituksellista päällekäyvyyttään. Maj Karma on kulkenut varsin määrätietoisesti kohti ilmaisunsa kiteytymää, kerännyt melodiaa ja massaa runkonsa ympärille ja onnistunut synnyttämään matkalla muutaman suomalaisen rockmusiikin modernin klassikon. Tuskinpa olisi moni uskonut vuosikymmen takaperin, että harjavaltalaisryhmä kirjoittaisi sellaisen lyijyisen tarttuvan hitin kuin vuoden 2006 Ukkonen. "Jätä pelko taakse jo tänään", kehotti bändin tunnetuimpiin lukeutuva sävelmä mainoslauseen teholla.
Maaliskuun lopulla Ukkonen sai seuraajan, kun bändin kahdeksas pitkäsoitto Salama näki päivänvalon. Samalla yleisö sai toivottaa Maj Karman tervetulleeksi takaisin tien päälle. Heinäkuuhun mennessä rundaamista on takana jo nelisen kuukautta, ja tuore materiaali on varmasti ehtinyt hioutua livekuosiin. Ja ne omat suosikit ovat jo löytyneet tulevalta albumilta, sanat opeteltuna tietenkin.
Häiriö Piirisen raakojen riffien ja Herra Ylpön mustanpuhuvien tarinoiden ristisiitos tarjoaa kuulijoille musiikillisen attentaatin, joka vaatii haluamaan lisää. Kylmyyttä ja liekkiä kesäisen festivaalipäivän keskelle, sitä tarjoilee Maj Karma.
www.majkarma.com
myspace.com/majkarma

