
Reino & The Rhinos
Harvoin näkee ja kuulee näin luontaista siirtymää elokuvakameroiden edestä mikrofonin taakse. Reino & The Rhinos on erittäin leppoisa ja paljon suitsutettu Reino Nordinin luotsaama soulbändi ja itse Reino on vähintään yhtälailla kotonaan bändinsä sielukkaiden rytmien keskellä kuin valkokankaalla. Eikä mies toki mikään keltanokka musiikkipiireissä olekaan, reggae-piireille rytmisoittimien takana viihtyvä Reino Nordin on jo vuosien takaa tuttu näky.
Viime vuonna julkaistulle Tähän tyyliin -debyyttilevylle on ammennettu mausteita monesta sopasta. Levyllä soi sulassa sovussa perinteinen soul, r'n'b, reggae, bossa nova ja lattarirytmit. Ja onhan niitä ammentajiakin. Bändissä musisoi eturivin pelimanneja muun muassa Soul Captain Bandista, Dashing Wavesista ja Giant Robotista. Vaikka meno on toisinaan todella herkkää ja kantaaottavaa, Reino sarvikuonoineen onnistuu kuitenkin pitämään homman hyvin kavioissaan sotkematta sitä liikaan siirappiin ja saarnaamiseen. Ja herra Nordinin ääni sopii tällaiseen menoon kuin nakutettu.
Suomi-soulin eturiviin noussut Reino & The Rhinos tarjoilee Ilosaaressa taatusti mukaansa tempaavaa tunnelmointia ja hyvää fiilistä niin, että tanssilahje lepattaa ja jalka vipattaa.

