Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi

  Ilosaarirockin demosedän työ ei ole kaksista: kesät talvet postilaatikko sylkee demoja ja omakustanteita, kaikki pitäisi kuunnella ja työhön leipääntymisen vaara on ilmeinen. Mutta aina joskus horjuvista levyvuorista erottuu jotain joka pakottaa painamaan cd-soittimen repeat-nappia vielä kerran. Mitäs ihmettä tämä nyt on?

Nimellä paiskattu Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi mankeloi omaa näkemystään populaarimusiikista ja vähän muustakin niin perusteellisen sekopäiseksi lopputulokseksi, ettei tämän edessä voi kuin olla nöyränä. Yhtyeeltä taipuu Regina Linnanheimon kaltaiset herkät pop-kappaleet kuin räkäiseltä punkilta löyhkäävät äkäisemmät vedot. Mutta kaiken ytimessä ovat ne koukkuja täynnä olevat äärimmäisen tarttuvat ja tehokkaat biisit.

Tällä yhtyeellä on nähtävissä kaksi erilaista, mutta varmasti yhtä toivottavaa tulevaisuutta: joko Tuomas Henrikki kumppaneineen soittaa joskus isoilla areenoilla tai vaihtoehtoisesti vääntää marginaalissa nauttien julmettua kulttisuosiota. Niin tai näin, keväällä ilmestyneet Vade Retro Satanus I ja Vade Retro Satanus II debyyttialbumit(!) haistattivat sovinnaisuuksille pitkät. Jälleen kerran on pakko ihmetellä Oulun vesijohtoveden koostumusta.


myspace.com/tuomashenrikki


< takaisin

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi