Kolmas Nainen

Härmärockin peruskallio jälleen jaloillaan

Välillä tuntuu, että aika on pysähtynyt, kun keikkalavoilla ja listoilla juhlivat samat nimet kuin parikymmentä vuotta sitten – niin kuin nyt vaikka pohjanmaalaisen härmärockin peruskallio Kolmas Nainen. Mutta vaikka Kolmas Nainenkaan ei ole säilynyt sileänä, se on ikääntynyt taidolla, eikä ole jäänyt paikoilleen sammaloitumaan. Jos jotain, niin menneet kilometrit ja yhtyeet ovat tuoneet vain lisää karismaa tähän orkesteriin.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt Sydänääniä on vahva näyttö siitä, missä suomalainen rock tänä päivänä seisoo. Siinä se on vahvasti toinen jalka pellon laidalla, toinen kaupungin kadulla, niin kuin suurin osa meistä kuuntelijoistakin. Ja nyt kun aikaa on kulunut ja vettä virrannut Aurajoessa, kuulostaa Kolmas Nainen taas yhtä aikaa tuoreelta ja tutulta, vailla haastajia.

Toistakymmentä vuotta sitten Ilosaarirockissa viimeksi esiintynyt Kolmas Nainen palaa tänä kesänä jälleen Laulurinteelle. Ruutupaidat mankeliin ja äänijänteiden avauskalut esille, tätä keikkaa ei toinna jättää väliin!


www.kolmasnainen.net
myspace.com/3nainen


< takaisin

Kolmas Nainen