Vuokko Hovatta

Rauhaa kiihkeän festivaalin keskellä

Rockin mytologiassa on monta kieroutumaa. Yksi niistä on taiteellisen vaikutelman ylenkatsominen. Se kampittaa syvämietteisyyden, hitaasti aukeavat musiikilliset kaaret ja harkitun esillepanon energisyyttä, spontaaniutta ja suoruutta korostavan estetiikan jalkoihin. Mitä nuhruisempaa ja iskevämpää musiikki on, sitä aidompana sitä pidetään. Ja ne, jotka tavoittelevat jotain muuta, ovat tosikkoja ja tylsimyksiä. Jos palettia koetetaan laajentaa, heilahtaa "tekotaiteellisuuden" langettava leima helposti.

Onneksi taiteella on kyky – ja velvollisuuskin – rikkoa kategorioita ja kyseenalaistaa totunnaisuuksia. Tähän luottaa Vuokko Hovatta. Hänen musiikkinsa tuntuu ensi nuotista lähtien tutulta ja kodikkaalta, mutta silti sitä on vaikea sovittaa mihinkään musiikkimaailman kentistä. Se on intiimiä mutta vahvaa, sen sisällä pieni kasvaa suureksi. Kun sitä hiljentyy kuuntelemaan silmät kiinni, saattaa nähdä odottamattoman paljon. Siksi se kietoutuu liaanina kuulijan ympärille ja pitää otteessaan. Tällaista taide on vahvimmillaan.

Kun Hovatta promotoi muutama vuosi sitten debyyttialbumiaan osallistumalla Suomen euroviisukarsintaan, hän erottui latteasta perusviihteestä kuin sorea koivu keskeltä avohakkuuta. Syy oli sekä tapahtuman että musiikin. Yksittäisten kappalelohkaisujen sijasta Hovatan laulut kannattaakin nauttia toisiinsa sidottuina kokonaisuuksina. Silloin viipyilevät tunnelmat, letkeämmät poljennot ja harkitut kaaokset kasvavat omaksi maailmakseen, jossa yleisinhimilliset tunteet ovat läsnä suurina. Tällöin musiikki soi poikkeuksellisen kirkkaana ja sanoissa on tuhansia kuvia.

Hovatta esittää kappaleensa sointuvalla ja ilmaisuvoimaisella äänellä, jokaiseen tunnetilaan rehellisesti upoten. Hänen pohjavireenään on kaiho, joka laskeutuu kauniina mattona muiden tunteiden pinnalle. Kiihkeänä soljuvan festivaalivirran keskellä Hovatta tarjoaa mahdollisuuden upota hetkeen ja tarkastella ohimennen kaikkea koettua. Tai vain unohtaa koko maailma hetkeksi – kuunnella musiikkia, joka lähtee jostakin, mutta soi kuulijassa itsessään. Kuinka kauniilta ihmisenä oleminen näyttääkään, kun sitä malttaa pysähtyä katsomaan?


www.vuokkohovatta.com
myspace.com/vuokkohovatta


< takaisin

Vuokko Hovatta