Sulon kuumaa tunnelmaa ei tuonut pelkästään helle

Mariska ja Pahat Sudet on omiaan avaamaan Sulo -klubin. Viimevuoden Ilosaaren päälavan juontajana Mariska tietää kuinka Ilosaaren yleisöä käsitellään.  Herkällä mutta painokkaalla äänellään Mariska osaa taivuttaa yleisön polvet hytkymään.

Kaunis nainen punavalkomekosessa kesämekossaan aurinkoisella ilmeellään lämmittelee heltessä jo muutenkin hikoilleen festarikansan rytmiin, joka ei lopu ennen sunnuntain puolta yötä. Paitsi ehkä rytmikuviot tulee elämään äärilaidoista toiseen viikonlopun kuluessa. Mariska ja Pahojen Susien  tarjoili mukavan rytmikästä fiilistelyä, juurikin soveliasta ensimmäiseksi Sulo-kubin artistiksi. Lämmittelyjä ei ehkä paremmin voisi toteuttaa!

Mariskan aikana on naispuoleinen yleisö löytänyt tiensä Ylex-lavan tuntumaan.  Pikainen gallup  eturivin naisille kertoo, että Herra  Ylppö on ehdottomasti yksi Suomen seksikkäimpiä mies rokkareita.  Herra Ylppö ja Ihmiset on ehkä ainoa ja oikea kokoonpano  korkkaamaan Ylex -lavan tänä vuonna.  Herra Ylppö tietää, miten yleisöä käsitellään.  Keikka alkaa takuuvarmasti tuoreimmilla biiseillä ja yleisön äänihuulet avautuu Horroksesta. Yleisö tietää biisit alkusoinnuista loppuluristuksiin. Kemia  Herra Ylpön ja yleisön välillä toimii saumattomasti ja intohimolla.  Lähikontakti yleisön ja Herra Ylpön välillä aukeaa jo heti keikan alkumetreillä.  Seuraavaa aktia odotellessa keretään luritelemaan useampi biisi.  Keikan  loppuvaiheessa rutistus senkun paranee kun Pojat ei tanssi, Ylpön ja yleisön välinen euforia on sitä luokkaa, että tykitystä ei voi lopettaa muuta kuin Pornoon. Loppupalautteluksi on pakko tasoitella fiilis kehtolaulun II osalla.

Tämän seksuaalisesti latautuneen keikan jälkeen on pakko tasoitella meininkiä Sami Kukan tahtiin. Raikasta ja kesäpäivän tunnelmointia riitti. Juuri tällaista välikevennystä  yleisö kaipaa. Kesäinen heinäkuun ilta Laulurinteellä,  rauhallista tunnelmointia ja hienoja hetkiä ladata akkuja kohti Chisua.  Aurinko ja kesä ovat keskeisiä teemoja Sami Kukan rytmeissä.

Kaisa Kauppinen

Seuraavaksi runsaslukuinen klubiyleisö alkoi siirtyä YleX-teltan hämärään odottamaan Chisun esiintymistä. Monipuolisena ja lahjakkaana lauluntekijänä tunnettu Chisu saikin pian kiedottua yleisön pikkusormensa ympärille. Teltan kuuma tunnelma ei haitannut yleisöä laulamasta biisien mukana ja fiilistelemästä täysillä. Varsinkin keikan loppua kohden tunnelma alkoi sähköistyä, hittibiisi Mun koti ei oo täällä ja instrumentaali-irroittelujen myötä. Välissä ollut Yksinäisen keijun tarina toi koskettavuudessaan syvyyttä settiin.

Chisun karismaattinen lavaesiintyminen ja kaunis lauluääni yhdistyi erinomaisesti taustabändin ilmeikkääseen soittoon. Kitaristi Seppo Salmen heleät kitarasoundit toivat mieleen miehen taustan muun muassa afrikkalaisen musiikin parissa. Koskettimet antoivat viileän, sähköisen ja svengaavan sävyn kokonaisuuteen. Moni-ilmeinen orkesteri loikin erinomaisen taustan lahjakkaan laulajan show’lle. Keikan loppuvaiheilla YleX-teltta olikin yhtä pomppivaa yleisömerta, jossa paatuneinkin rock-poliisi tempautui tunnelmaan mukaan.

Chisun jälkeen oli aika purkautua YleX-teltasta Rekkalavan eteen kuuntelemaan paikallisen punk-pumppu Eläimen energistä keikkaa. Eläimen ennakkoluuloton ja raikas esiintyminen toimi erinomaisena välisoittona popahtavamman tavaran lomassa.

Samuli Putron noustua lavalle Sulo-klubin yleisö sai nauttia keskimääräistä huomattavasti harkitummasta ja syvällisemmästä sanomasta. Zen Cafén jälkeen soolouralla ollut Putro haki esitykseensä kansanmusiikkimaista ilmettä viululla ja akustisilla soittimilla. Putro oli hakenut inspiraatiota muun muassa Aasia- ja hippiteemoista. Zen Cafén ajoilta tutut älykkäät sanoitukset eivät olleet kadonneet mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Hyviin sanoituksiin perustuvan musiikin ystävät eivät varmastikaan joutuneet tällä keikalla pettymään.

Aaron Kallinen

Sulon kääntyessä jo kohti loppusuoraansa jatkoi tunnelman ylläpitämistä Vesterinen Yhtyeineen. Jos bändi ennen keikkaa olikin tuntematon, niin sen vastustamattoman intensiivinen iskelmä jätti lähtemättömän jäljen aivokuoreen. Rekkalavan edustalle kertyi mukavasti porukkaa ja vaikka osa olikin ilmeisesti tullut lähinnä tappamaan aikaa ennen Kolmatta Naista, vei Vesterinen heidät omaan maailmaansa. Ja erään biisin sanoma “ei huolta, kaikki selviää” tuntui osuvalta, kun illan hämärtyessä alkoi hellekin jo hiukan armahtaa. Ja olihan laulajan parta ehdottomasti maininnan arvoisesti palmikoitu. Keikan lopussa tarjoiltu hitti Vieläkö on villihevosia, joka tuntui lähentelevän jo säädyttömyyttä – hyvällä tavalla. Se ja aiemmat tutut kappaleet saivat yleisön todella tanssimaan, vaikka tunnelma ei ehkä ihan Liperin lavan kaltainen ollutkaan.

Kolmas Nainen oli monelle kovasti odotettu orkesteri.  Sivukorvalla kuultu kommentti: “Mä oon kasvanut Kolmannen Naisen tahtiin, tää on täyttymys” tuntuisi useimpien bändien kohdalla räikeältä liioittelulta, mutta ovathan orkesteri ja Pauli Hanhiniemen ääni tietynlaisia kollektiivisia kokemuksia ainakin yhdelle sukupolvelle. Ja kyllähän sieltä saatiin Tästä asti aikaa, Elämän tarkoitus, Äiti pojastaan pappia toivoi ja muut. Ja vuosien keikkakokemus kuului ja näkyi ulosannissa. Hanhiniemellä on ääni ja karisma. Kyynisemmänkin on myönnettävä, että se oli hieno päätös perjantai-illalle.

Pasi Huttunen