Saapuminen

Ilosaarirock järjestetään Joensuussa. Muistathan, että ekologisuus lähtee pienistä teoista, käytä siis kimppakyytejä tai julkisia kulkuvälineitä. Juniin lisätään Ilosaarirockin ajaksi lisävaunuja ja erityisiä Rokkivuoroja. Lisäksi monet tahot järjestävät bussikyytejä Ilosaarirockiin. Bussikyydeistä löydät lisätietoa mm. Ilosaarirockin keskustelupalstalta.

Junat

Junalla pääsee helposti ja ekologisesti Ilosaaarirockiin. Junien aikataulut voit tarkistaa VR Matkahausta. Junissa on Ilosaarirockin aikana lisävaunuja.

Helsingistä voi matkustaa Joensuuhun myös omalla Ilosaarirock-junalla, joka lähtee Helsingistä perjantaina klo 10.52. Paluujuna Joensuusta Helsinkiin lähtee tapahtuman jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 00.45 (huomaa muuttunut aika). Löydät Ilosaarirock-junan asemakohtaiset aikataulut VR:n sivuilta.

Rokkibussit liikennöivät rautatieaseman ja Laulurinteen välillä

Rokkibussit kuljettavat ihmisiä ilmaiseksi perjantain 16.7. ajan Joensuuhun saapuvilta junilta koulumajoituksen kautta festivaalialueelle. Rokkibussit liikennöivät myös lauantai-aamupäivän ajan. Rokkibussit lähtevät rautatieasemalta junien saavuttua ja bussien täytyttyä.

Kauppakeskus Iso Myyn Rokkibussi kuljettaa lauantaina festivaalialueen lisäksi ihmisiä Kauppakeskus Iso Myyhyn keskustaan.

Sunnuntaina bussit kuljettavat väkeä suoraan lähteville junille. Bussien pysäkki sijaitsee Tiedepuiston edessä, josta bussit starttaavat sunnuntaina noin klo 17, 17.30, 23.00 ja 00.00. Bussit ajavat non-stopina Rokkijunan lähtöaikaan asti.

Ilosaarirockin aikana Tiedepuiston edessä toimii myös tilapäinen taksitolppa. Ula-taksin puhelinnumero on 0600 90100.

Muuttuneita liikennejärjestelyitä Ilosaarirockin aikana

Ilosaarirock aiheuttaa tilapäisiä muutoksia Laulurinteen ja sen lähialueen liikennejärjestelyissä. Järjestelyiden tarkoituksena on helpottaa ja turvata yleisön liikkuminen alueella ja rauhoittaa lähialueita. Suosittelemme paikallista yleisöä saapumaan alueelle kävellen tai pyöräillen. Valvottu pyöräparkki sijaitsee jäähallin edessä.

Linnunlahdentie muuttuu Laulurinteen kohdalla kävelykaduksi

Festivaalialueen vieressä kulkeva Linnunlahdentie suljetaan moottoriajoneuvoilta perjantaina 16.7. klo 17.00. Tämä vaikuttaa autolla saapumiseen Raviradan paikoitusalueille. Autolla pääset paikalle helpoiten saapumalla ennen tien sulkemista. Tien sulkemisen jälkeen liikenne Raviradalle tapahtuu ainoastaan Heinäpurontien kautta. Ks. kartta. Linnunlahdentie aukaistaan jälleen moottoriajoneuvoille maanantaina klo 06.00.

Linnunlahdentie muuttuu yksisuuntaiseksi: ajo vain Länsikadun suunnasta

Linnunlahdentie muuttuu yksisuuntaiseksi perjantaina 16.7. klo 12.00. Tielle pääsee ajamaan vain Länsikadun suunnasta. Ajo Linnunlahti Campingiin ja Hallitien parkkitaloon tapahtuu tätä kautta. Tie suljetaan liikenteeltä klo 17.00.

Länsikatu suljetaan Ilosaarirockin ajaksi väliltä Papinkatu–Eteläkatu, Papinkatu yksisuuntainen välillä Sepänkatu–Länsikatu

Länsikatu suljetaan moottoriajoneuvoilta ja kevyeltä liikenteeltä perjantaina klo 18 Papinkadun ja Eteläkadun väliseltä osuudelta. Tie pysyy suljettuna maanantaihin klo 6.00 saakka.

Papinkatu muuttuu yksisuuntaiseksi perjantaina 17.7. välillä Sepänkatu–Länsikatu. Ajo viikonlopun aikana vain Länsikadun suunnasta.

Pysäköintikieltoja lähikaduilla

Jotta liikenne toimisi ilman suuria ruuhkia, noudata pysäköintikieltoja! Lähikaduilla on Ilosaarirockin viikonloppuna tilapäisiä pysäköintikieltoja. Pysäköintiä valvoo järjestyksen- ja pysäköinninvalvojien lisäksi poliisi. Pysäköinti Linnunlahdentielle tai sen reuna-alueille on kielletty.

Pysäköinti on kiellettyä myös Heinäpurontien reunalla matkalla leirintäalueille. Myös täällä pysäköintiä valvoo pysäköinninvalvojien lisäksi poliisi.

Parkkialueet autoille

Hallitien vartioitu parkkitalo sijaitsee Linnunlahti Campingin vieressä (katso kartta) ja parkkeeraaminen sinne maksaa 15€ / viikonloppu. Parkkitaloon ajo tapahtuu perjantaina Linnunlahdentietä pitkin (ajo Länsikadun suunnasta!). Taloon voi ajaa noin klo 24 asti. Autoa ei voi siirtää parkkitalosta pois viikonlopun aikana, vaan vasta sunnuntaina klo 17-24 välisenä aikana. Autolla pääsee käymään lauantaina sekä sunnuntaina klo 10-16. Maksaminen hoidetaan parkkitalon maksuautomaateille perjantaina saatua parkkilippua vastaan. Pidä siis huoli parkkilipusta, jätä se turvalliseen paikkaan!

Ilosaarirockin muut parkkialueet sijaitsevat raviradan edessä, Linnunlahdentien varressa. Varsinaisten hiekkaparkkialueiden lisäksi parkkialueina toimivat raviradan autokatsomo ja kavioura. Raviradan valvotulle parkkialueelle veloitus on 10€ / pysäköintikerta. Raviparkkeihin ajo perjantaina klo 17 jälkeen vain Heinäpurontietä pitkin.

Parkkipaikkoja on rajoitettu määrä. Muista että juniin on lisätty lisävaunuja Ilosaarirockin ajaksi.

Pyöräparkki palvelee festivaaliviikonloppuna

Laulurinteen tuntumassa, noin 150 metriä festivaalialueen pääportista jäähallin edessä sijaitsee valvottu pyöräparkki. Jos saavut polkupyörällä, jätä pyöräsi sinne. Pyöräparkki on avoinna festivaaliviikonloppuna perjantaina 17–03, lauantaina klo 11–02 ja sunnuntaina klo 11–24. Sunnuntain aukioloaikaa venytetään päälavan viimeisen esiintyjän mukaan. Polkupyörän jättäminen parkkiin maksaa 2€ / kerta. Muista noutaa pyöräsi ajoissa ennen parkin sulkemisaikaa.


< takaisin