Lehdistötiedote 13.2.2010. Julkaisuvapaa heti.

Sulonpäivän ilouutisia – Ilosaarirockin ensimmäinen bändijulkistus

  • Bad Religion (US), DJ Shadow (UK), Katatonia (SWE) kesällä Ilosaarirockissa
  • ohjelmanteko hieman yli puolivälin
  • Suloklubin ohjelma valmis, klubin pääsyliput myynnissä jo tänään

Heinäkuun 16.-18. järjestettävä Ilosaarirock on perinteiseen tapaansa Sulonpäivän kunniaksi julkaissut ensimmäisen erän tulevan kesän ohjelmistostaan. Julkaistut yhtyeet jatkavat Ilosaarirockin musiikkifania hemmottelevaa värikästä linjaa. Kesällä 2010 Laulurinteellä soi punk ja konemusiikki rinta rinnan, eikä raskaan musiikin saati rytmimusiikin ystäviäkään olla unohdettu. Kaikkiaan ensimmäinen julkaisu käsittää 10 ulkomaista ja ison liudan kotimaisia yhtyeitä.

Ilosaarirockiin myydään 21 000 kahden päivän festivaalilippua, lipunmyynti alkaa keväämmällä. Sen sijaan festivaalin avaavan Suloklubin ohjelma on kokonaisuudessaan valmis ja pääsyliput tulivat myyntiin tänään 13.2. Suloklubille myydään 7000 lippua.

Tiedostavaa punkkia ja pirullista tuuttausta

Ilosaarirockissa esiintyy ensi kesänä tiedostavan rockmusiikin suurimpiin nimiin kuuluva punklegenda Bad Religion (USA) sekä konemusiikin saralla äärimmäisen arvostetut DJ Shadow (UK) ja UNKLE (LIVE) (UK). Rytmimusiikin rennompaa puolta edustavat reggaekuningatar Queen Ifrica (JAM), eurooppalaisen reggaen suuri lupaus Ziggi (NL) sekä Balkanin pirulliset tuuttajat Boban I Marko Markovic Orkestar (SRB). Raskaan musiikin ystäviä hemmottelevat metalliset Katatonia (SWE) ja DevilDriver (USA) sekä hardcorehakkaaja Rise And Fall (BEL). Popväelle kesän kuumin nimi on ensivisiittinsä Suomeen tekevä Imogen Heap (UK).

– Erittäin onnellisia olemme tämänhetkiseen tilanteeseen. Vaikka kilpailu bändeistä käy hyvin kuumana, saimme kiinnitettyä Ilosaarirockiin juuri niitä yhtyeitä joita haimme. Ilosaarirock haluaa tuoda lauteille eri musiikkiskenejen kärkinimiä ja edelläkävijöitä ja juuri sellaisia onnistuimme hankkimaan. Bad Religion ja DJ Shadow ovat oman tyylisuuntansa ehdottomasti tärkeimpiä edustajia, eikä jälkimmäinen ole esiintynyt Suomessa vielä kertaakaan. On jo aikakin saada mies keikalle, kommentoi Ilosaarirockin ohjelmavastaava Panu Hattunen.

Kotimaisissa kokeneita miehiä ja vahvoja naisia

Ilosaarirockin kotimaisessa ohjelmassa yhdistyvät kokeneet miehet ja vahvat naiset. Kokeneeseen osastoon kuuluvat Suomirokin suuruudet Eppu Normaali ja Kolmas Nainen, joiden edellisistä visiiteistä on ehtinyt kulua jo toistakymmentä vuotta. Ihanampaa sukupuolta Laulurinteellä edustavat Jenni Vartiainen, Chisu, Manna, Mariska, The Micragirls sekä Miss Saana and the Missionaries. Metallipuolelta voimistavat mm. Mokoma, Amorphis, Ghost Brigade sekä Joensuun oma heviylpeys Insomnium. Kevyempää materiaalia taasen tarjoavat Kemmuru, Stepa, Ricky-Tick Big Band sekä Joensuu 1685.

– Ohjelman teossa ollaan hieman yli puolivälin. Haemme vielä artisteja sekä ulkomailta, että Suomesta. Kokonaisuudessaan Ilosaarirockin ohjelma valmistuu viimeistään toukokuun alkuun mennessä. Kaikkiaan festivaaleilla soittaa noin 70 bändiä, toteaa Hattunen.

Sulonpäivään mennessä varmistunut ohjelma on luettavissa verkkosivuilta www.ilosaarirock.fi. Sivuilla on nähtävissä myös festivaalin ulkoasu vuodelle 2010. Uusi ilme valittiin perinteisesti ilmekilpailun avulla, josta tällä kertaa selviytyi voittajaksi helsinkiläinen Kati Nohynek.

Suloklubi palaa Suomirockiin, liput myynnissä jo tänään

Ilosaarirockin avaavan Suloklubin ohjelmisto on varmistunut kokonaisuudessaan Sulonpäivään mennessä. Juurilleen palaavalla klubilla kuullaan Suomirockin eri puolia legendaarisen Kolmannen Naisen johdolla. Ruutupaitarokkareiden lisäksi perjantaina esiintyvät Emma-palkitut Chisu ja Samuli Putro, juuri toisen levynsä julkaissut Herra Ylppö ja Ihmiset, Vesterinen Yhtyeineen, uutta albumia viimeistelevä Mariska, Sami Kukka sekä joensuulainen kohutulokas Eläin. Suloklubin liput tulevat myyntiin tänään lauantaina 13.2. Ilosaarirockin verkkokaupassa, Tiketissä sekä Joensuun levykauppa Levy-Eskoilla.

Festivaalin klubirintama uudistuu kesäksi 2010 jäähallin jäädessä pois festivaalin käytöstä ja perjantain punk-klubi Töminän siirtyessä takaisin festivaalialueelle ja Kolmoslavalle. Töminän ohjelma julkistetaan myöhemmin keväällä.

– Välillä on paikallaan tehdä päivitystä festivaalin tuotantoon. Juhlimme ensi vuonna 40-vuotista taivalta ja haluamme hioa Ilosaarirockin mahdollisimman toimivaksi juhlavuotta varten. Tänä vuonna panostamme entistä enemmän itse festivaalialueeseen ja pidämme jäähallin suhteen vähintäänkin välivuoden. Ilosaarirockin ohjelmasta on tulossa kova ja haluamme karsia päällekkäisyyksiä minimiin. Musiikki soi kuitenkin alueella myöhään yöhön ja klubien yhtäaikaisuudesta festivaalialueen ohjelman kanssa olemme saaneet paljon palautetta, muistuttaa toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Uusi vihreämpi ilme

Ilosaarirock on viime vuosina panostanut ympäristötaakan vähentämiseen. Myös festivaalin vuoden 2010 ilme korostaa ilmastovastuuta. Uuden ilmeen suunnitteli helsinkiläinen Kati Nohynek, joka yllättyi suuresti voitostaan. Teoksessaan Nohynek kertoo tavoitelleensa positiivista ja iloista tunnelmaa, joka luo hyvää fiilistä kaikille.

– Kuvituksessa käytin myös vähän 1970-luvun tunnelmaa, koska onhan Ilosaarirockilla jo pitkä historia takanaan, kertoo Nohynek.

Ilosaarirockin festivaalilippujen ennakkomyynnin tarkka aika sekä lipun hinta ilmoitetaan Ilosaarirockin verkkosivuilla kevään aikana. Ilosaarirock on myyty jo ennakosta loppuun kaksitoista kesää peräjälkeen.

Lisätietoa ja haastattelut:
Toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen
Joensuun Popmuusikot ry
050 354 9068
if.kcoriraasoli@ukkram

Ohjelmavastaava Panu Hattunen
Joensuun Popmuusikot ry
050 506 7405
if.kcoriraasoli@unap

Lisätietoa ja painokelpoiset promokuvat:
www.ilosaarirock.fi


< takaisin