15.-17.7.2011 Laulurinne, Joensuu

Liput

Ilosaarirockin ennakkoliput ovat myynnissä

Ilosaarirockin ennakkolippujen myynti alkoi maanantaina 4.4. ennakkomyyntipisteissä kautta maan. Ennakkomyyntipisteet löytyvät listattuna alta. Lippuja myy myös Ilosaarirockin oma verkkokauppa ja Joensuussa ravintola Kerubi.

60 vuotta täyttäneet ja alle 8-vuotiaat täysi-ikäisen Ilosaarirockin lipun omaavan valvojan seurassa pääsevät sisään ilmaiseksi. Vammaiselle henkilölle, jolla on tarve avustajaan, avustajan tuominen festivaalille on ilmaista.

Ilosaarirockiin myydään ennakkoon vain kahden päivän lippuja. Mikäli festivaalia ei myydä ennakosta loppuun, lauantaina voi portilta ostaa kahden päivän lippuja. Mikäli sunnuntaina on vielä myytävää portilla, myydään silloin yhden päivän lippuja. Ilosaarirock on myyty ennakosta loppuun vuodesta 1998. Vaikka lipun myynnistä ei ikinä voi mitään varmaa etukäteen sanoa, olemme pitäneet tapana kehottaa vakavalla mielellä Rokkiin aikovia hankkimaan lippunsa ajoissa.

Lauantaina ja sunnuntaina festivaalialueelle pääsyyn oikeuttava kahden päivän festivaalilippu maksaa ennakosta 75 euroa sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron plus mahdolliset toimitus- ja käsittelykulut seuraavasti:

  • Ilosaarirockin verkkokauppa: lipun hinta 75€ + toimituskulut kirjattuna kirjeenä 6,50€/tilaus
  • Tiketti (tilaukset 0600-1-1616, puhelun hinta 1,69€/min + pvm): lipun hinta 75€ + palvelumaksu 1,30€/lippu + toimituskulut 6,50€/tilaus
  • Muissa ennakkomyyntipisteissä lipun hintaan ei lisätä palvelumaksuja tai toimituskuluja

Kulttuurisetelit

Ilosaarirockin lipun ostamisessa voi nyt hyödyntää kulttuuriseteleitä Tiketin toimipisteestä ostettaessa. Käytössä ovat Luottokunnan Virikeseteli, Tyky-Kuntoseteli+ sekä Smartumin Liikunta- ja Kulttuuriseteli. Kulttuuriseteleillä maksaessasi saat elektronisen PDF-lipun. Lisätietoa kulttuuriseteleistä löydät Tiketin sivuilta.

PDF-liput

Tänä vuonna on mahdollista ostaa Tiketistä myös elektroninen PDF-lippu Ilosaarirockiin. PDF-lippu lähetetään sähköpostiin. Tulostettu tai kännykässä PDF:nä näytetty PDF-lippu vaihdetaan rannekkeeseen Pääportin vieressä sijaitsevalla vaihtopisteellä. PDF-lipun tilanneet saavat kaiken tarpeellisen tiedon myös suoraan sähköpostiinsa. Ilosaarirockin omia (niitä paperisia hologrammeineen) lippuja voi edelleen ostaa Tiketin Helsingin toimipisteeltä tai tilata postitse kotiin.

Ennakkomyyntipisteet

Valtakunnallisesti: Ilosaarirockin verkkokauppa
Tiketti, tilaukset 0600-1-1616, puhelun hinta 1,69€/min + pvm, Urho Kekkosen katu 4-6
Joensuu: Ravintola Kerubi, Siltakatu 1
Levy-Eskot, Kauppakatu 27, p. 013-228 292
Carelicum, Koskikatu 5, p. 013-267 5222
Karjalan Musiikki, Torikatu 30, p. 013-743 333, 743 334
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (Joensuu, Kuopio, Savonlinna)
Helsinki: Tiketti, Urho Kekkosen katu 4-6, tilaukset 0600-1-1616, puhelun hinta 1,69€/min + pvm
Stupido Shop, Iso Roobertinkatu 23, p. 09-646 990
Combat Rock Shop, Vaasankatu 7, p. 09-440 881, 0400 588 510
Hämeenlinna: Levykellari Oy, Kirkkorinne 4
Jyväskylä: Levykauppa Äx, Väinönkatu 7
Kajaani: Musiikki Lukinmaa, Välikatu 15
Kitee: Kiteen Kirja-info, Kiteentie 8
Kouvola: Peltirumpu, Kouvolankatu 24
Kuopio: Levykauppa Äx, Tulliportinkatu 27
Lappeenranta: Lappeenrannan Levy-Musiikki, Kauppakatu 35
Lempäälä: Swamp Music Ideapark, Ideaparkinkatu 4
Lieksa: Lieksan Datahuolto, Pielisentie 40
Mikkeli: Savon Musiikki, Porrassalmenkatu 21
Nurmes: E. Saastamoinen / Jimmari, Porokylänkatu 17
Oulu: Levykauppa Äx, Hallituskatu 29 b
Outokumpu: Kirja-Kaivos Oy, Kummunkatu 10
Savonlinna: Savonlinnan Soitinkulma, Kirkkokatu 7
Tampere: Swamp Music, Tuomiokirkonkatu 32
Turku: Levykauppa Äx, Kristiinankatu 4
8-Raita Record Store, Eerikinkatu 8
Varkaus: Muusan Kirjakauppa, Ahlströminkatu 10

Klubiliput

Ilosaarirockin klubien pääsyliput ovat myynnissä ennakkoon valtakunnallisesti Ilosaarirockin verkkokaupassa ja Tiketissä sekä Joensuussa levykauppa Levy-Eskoilla ja ravintola Kerubissa. Levy-Eskoilla tai Kerubilla ei käy maksuvälineenä pääsylipuissa pankkikortti, joten varaathan käteisen rahan.

Sulo-klubi: YleX ja Rekkalavan alue, perjantai 15.7. klo 18–02, liput 20 euroa.

Töminä: Sue-lavan alue, perjantai 15.7. klo 17.30–02, liput 10 euroa.

Klubien lippuja myydään myös ovella, mikäli niitä ei ole myyty ennakosta loppuun. Klubeille ei ole ikärajaa. Klubeilta löytyville anniskelualueille ikäraja on 18 vuotta ja jokaisen on syytä varaustautua todistamaan ikänsä.

Kerubin lauantain ja sunnuntain Ilosaarirock-klubien lippuja voi ostaa ennakkoon ravintola Kerubista, levykauppa Levy-Eskoilta ja Kerubin verkkosivuilta www.kerubi.fi.


< Takaisin

 
Rokumentti Nuori Rytmi oy Ravintola Kerubi Joensuun Popmuusikot ry