Liimanarina
Termi "kulttibändi" on kokenut inflaation levy-yhtiöiden tiedotushenkilöiden tituleeratessa kilvan puolivillaisia listajyriä kulttibändeiksi. Mutta jos Suomesta pitää nimetä orkesteri, joka oikeasti on tämän sanan arvoinen, se on kiistämättä Liimanarina.
Tämä merkillinen lofi-folk-punk-yhtye julkaisi kolme seiskatuumaista mainion Bad Vugum -levy-yhtiön kautta 90-luvun alkupuolella. Jääköön näiden levyjen nimet tässä koko perheen julkaisussa mainitsematta. Liimanarinan varsinainen magnum opus oli yhdysvaltalaisen Drag City -levymerkin vuonna 1995 julkaisema täyspitkä Spermarket. Tämä yli 50-minuuttinen pläjäys Liimanarinaa on edelleen kova paikka paatuneemmallekin musiikin ystävälle. Mainittakoon myös, että levyn vinyyliversio kuulostaa vielä huonommalta kuin CD. Pian Spermarketin jälkeen Liimanarina yksinkertaisesti katosi.
...Kunnes syksyllä 2010 Punk in Finland -foorumille ilmestyi mystinen keikkailmoitus "The Puute plays Liimanarina". Seuraavana keväänä yhtye nähtiin peräti kiertueella. Maailma ei ole yhtään valmiimpi Liimanarinan musiikille tälläkään vuosituhannella, mutta se tuskin tätä orkesteria haittaa. Liimanarina on rumaa, raakaa ja epävireisesti huojuvaa musiikkia, mutta samalla niin syvän rehellistä mekkalointia. Rujon pinnan alta on helppo löytää loputtomasti briljantteja pop-koukkuja. Ja ne Olli Paukkeen sanoitukset ovat helposti nerokkaimpia purkauksia mitä kotimaisilta biisinikkareilta on ikinä syntynyt. Tulkaa kuuntelemaan, kuinka Aku Ankasta tehdään poliisi.
Tykkäätkö? Tsekkaa myös nämä:
Räjäyttäjät
